Minna en el Mundo: Flamenco in my heart

Flamenco is an endless challenge and the greatest reward that brings me strength, joy and determination. This past week has been once again a very meaningful one, as we have celebrated Helsinki XXI Flamenco Festival.

My thoughts on the challenges and rewards realized this week can be read as the first flamenco post of year 2019 on the Minna en el Mundo page of this blog.

NB! The thought of having flamenco in my heart has been borrowed from flamenco singer Anna Murtola.

received_387048558774386
Flamenco is teamwork. Duo Sal y Azucar with singer Anna Murtola, choreographer Elina Robinson and guitarist Petri Lahtinen at the backstage of the opening club of the festival. Photo by Anni af Hällström.

Pientä luksusta matkailuun

Lennot Yhdysvaltoihin ovat pitkät ja turistiluokka on ahdas. Tämän vuoksi New Yorkin matkaamme varatessamme päädyimme lisäämään matkaamme hieman luksusta ja tutkimme mahdollisuutta varata economy+/premium economy -luokan lennot yhdistetylle valmistujais- ja synttärimatkallemme. Kun Yhdysvalloissa lisäksi kansainvälisiä lentoja varten lentokentällä tulee olla kolme tuntia aiemmin ja parhaan diilin korotetusta istuinluokasta saimme vaihdollisilla lennoilla, päädyimme testaamaan myös matkakumppanini luottokorttiyhtiön tarjoamat loungepalvelut.

20160729_122755
Matkailu on pientä luksusta 

 

Oleellista kokeilussa oli todeta kannattiko tämä? Korotettu istuinluokka oli ehdottomasti ylimääräisen maksun arvoinen. Lensimme New Yorkiin KLM:llä, joka mannertenvälisellä lennolla tekee yhteistyötä Delta Airlinesin kanssa. KLM:llä istuinluokan korotus maksoi pari kymppiä per henkilö per suunta. Vaikka Deltalla maksu oli suurempi, vaihtelevasti satasen luokkaa per suunta per henkilö oli ekstratila tervetullut minulle ja erityisesti myös pitkäjalkaiselle kumppanilleni. Pitkillä lennoilla voin ehdottomasti suositella tätä lisäpalvelua, johon sisältyi myös muuta pientä luksusta kuten aikaisempi koneeseen pääsy osalla lennoista.

IMG_20181025_053831_653.jpg
Kuplivaa matkalla New Yorkiin

 

Entä sitten loungepalvelut? Täytyy todeta, että peruslounget olivat minulle pienoinen pettymys. Erityisesti New Yorkin JFK lentokentän Wingtips -lounge oli ahdas, sekava ja täynnä ihmisiä. Amsterdamin Aspire -lounge, joita löytyy myös Helsinki-Vantaan lentokentältä, oli huomattavasti tilavampi ja ilmavampi. Vaikka olinkin ajatuksissani odottanut loungepalveluiden olevan jollain tapaa ylellisempiä, yksi asia oli plussaa. Kun lentokentällä tulee vietettyä useampi tunti, säästää ilmaisella loungekäynnillä tai parin kympin loungemaksullakin selvää rahaa. Ihan turhaa loungekäynnit eivät siis olleet etenkään kotimatkalla, kun New Yorkin hintataso oli tehnyt aikamoisen loven kassaamme.

IMG_20181025_055039_300.jpg
Malja Wine&View:lle

 

Menisinkö Helsinki-Vantaalla loungeen? En. Helsinki-Vantaan lentokenttä on mielestäni viihtyisä ja tilava ja palveluita parannetaan jatkuvasti. Helsinki-Vantaalta löytyy myös Wine&View -viinibaari, joka on minun mielestäni kymmenen kertaa viehättävämpi kuin kumpikaan vierailemistani loungetiloista. Koska cavat Wine&View:ssä ovat osa matkaperinteitämme, valitsen jatkossakin tuon ihanan, viihtyisän baarin, josta tämän postauksen kaikki kuvat on otettu. Tästä huolimatta, mikäli loungessa vierailu kiinnostaa, kannattaa tuokin kokemus ehdottomasti kokea. Kun matkailu on arjen luksusta, suosittelen nauttimaan siitä täysin siemauksin!

Oodi valoisalle Helsingille

Tammikuun alussa, vuoden pimeinä hetkinä, Helsingissä järjestetään Lux Helsinki -festivaali, joka täyttää kaupungin, tai osan siitä, viideksi päiväksi valolla. Tänä vuonna Lux Helsinki järjestettiin aivan keskustan tuntumassa ja valotaideteokset täyttivät alueen Kansalaistorilta Etu-Töölöön. Lux Helsingin reitille osui myös itsenäisyyspäivän aikoihin avattu uusi keskustakirjasto Oodi.

20190109_172652
Lux Helsinki ja keskustakirjasto Oodi. Tim Etchellsin valotaideteos We Wanted. 

 

Keskustakirjasto Oodi

Helsingin uusi keskustakirjasto Oodi avattiin Kansalaistorille joulukuussa. Uusi kirjasto lupaa sivuillaan olevansa “juuri sitä, mitä toivot sen olevan”. Oodi ei ole vain kirjasto vaan se on kansalaisten olohuone, jossa voi järjestää taidetapahtumia, kokouksia, tavata ystäviä tai vain lukea ja rentoutua. Kirjastossa on kolme erilaista kerrosta, joista ylimmässä sijaitsee varsinainen, perinteinen kirjastokerros. Oodi on upea, Arkkitehtitoimisto ALAn suunnittelema kotimainen taideteos, jossa minua miellyttää erityisesti puun käyttö materiaalina. Matalat valkoiset kirjahyllyt luovat tilaan avaran tunnelman. Ainoastaan kirjojen vähyys ihmetyttää, ehkäpä kirjaston suosio on yllättänyt myös tekijänsä.

20190109_192204
Näkymä näköalatasanteelta kirjastokerrokseen

 

Lux Helsinki 2019

Helsingin kaupungin järjestämän Lux Helsingin varsinaisella reitillä nähtiin tänä vuonna 12 teosta ja satelliittiteokset ulottuivat Ylioppilastalolta aina Espoon Hanasaareen asti. Itse ehdin festivaalille vasta sen viimeisenä päivänä, mutta kyllä kannatti jälleen tehdä tilaa kalenterista tälle kierrokselle. Väkeä riitti viimeisenä iltanakin varsin runsaasti ja me jätimme tällä kertaa viimeisen, 12 teoksen väliin pitkän päivän ja teokseen johtavan jonon uuvuttamina.

Suosikkini kierroksella olivat esitysjärjestyksessä:

  • Finlandia-Talon etupihalle levittyvä Ultraviolet Gallery, taiteilijoina Mimmit Peinttaa, Maikki Pekkala ja Lari Suominen:
20190109_192553
Ultraviolet Galleryn taideteoksia, taustalla Kansallismuseo
20190109_192525
Ultraviolet Galleryn taideteoksia,  ilmainen Lux Helsinki houkuttelee isoja ja pieniä 

 

  • Hakasalmen huvilan pihamaalle levittyvä, viehättävä Lyhtypuisto:
20190109_175845
Lyhdyt tuovat valoa maailmaan Hakasalmen huvilalla

 

  • Kiasman yläkerran näköalatasanteelta kajastava Ann Veronica Janssensin teos, Kiasma esittää: Orange Sky Blue kiinnitti huomioni jo festivaalikierroksen alkumetreillä:
20190109_172441
Kiasman valotaidetta

 

  • Taidehallin seinään heijastettu Zach Liebermanin interaktiivinen Reflection Studies:
20190109_181140
Interaktiiviseen teokseen sai valotaululla heijastaa haluamiaan sanoja

 

  • Nervanderin puistikon valloittanut Ivo Schoofsin Large Pendulum Wave:

 

Lux Helsingin ja keskustakirjasto Oodin kanssa Helsingin kaupunki on mielestäni onnistunut erinomaisesti. Seuraavaa Lux-festivaalia saamme jälleen odottaa vuoden verran, mutta rohkaisen kaikkia vierailemaan Oodissa ja nauttimaan sen ainutlaatuisesta tunnelmasta. Taide on kaikille.

Hyvää joulua!

Sol y Sombra Blog toivottaa seuraajilleen elämyksellistä joulua ja onnellista uutta vuotta 2019!

Blogi hiljentyy joulunviettoon ja palaa jälleen tammikuussa!

Seuraathan blogia myös Twitterissä, Instagramissa ja Facebookissa!

Stomp: New Yorkin rytmit

Yksi New Yorkin matkamme kohokohdista oli Stomp – Rhythm of New York. Show oli yksi parhaista koskaan näkemistäni ja vaikka osasin odottaa mahtavaa elämystä, ylitti tämä odotukseni. Matkakumppanilleni Stomp oli uusi tuttavuus, mutta myös hänen mielestään show oli huikeudessaan omaa luokkaansa.

Stompin perusajatus on tuottaa ääntä ja rytmiä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Show on saanut alkunsa Brighonista, Iso-Britanniasta vuonna 1991. Tuotantoja on nykyään useita ja yksi niistä on esiintynyt pysyvästi New Yorkin Orpheum Theaterissa jo vuodesta 1994 lähtien. Ensi vuonna Stomp siis juhlii 25-vuotispäiväänsä New Yorkissa.

Stomp
Orpheum Theater – Stompin kotiteatteri New Yorkissa. Kuva on lainattu Stompin Instagramista.

Lavalla on kahdeksan toinen toistaan uskomattomampaa esiintyjää, joilla kaikilla on omat vahvuudet ja omanlaisensa esiintymistausta aina tanssijoista muusikkoihin ja koomikkoihin. Jokaisen vahvuuksia myös käytettään showssa huikealla tavalla ja minua kiehtoi erityisesti se, miten esiintyjät tuottavat ääntä käyttäen fysiikkaansa eri tavalla. Osa esiintyjistä on selkeästi kehollisempia ja käyttivät kroppaansa vapaammin kun taas toiset ovat hallitumpia ja hillitympiä, ikään kuin tiukempia. Koska itselleni vapaa vartalonkäyttö ilmaisussa on luontaista, nautin kyseisen illan esiintyjistä eniten muun muassa Ivan Salazarin ja Kayla Cowartin fyysisestä tavasta tuottaa ääntä ja ilmaista itseään. Jokaisella esiintyjällä on myös oma roolinsa näytöksessä, Ivan Salazar ja Sean Perham erityisesti ottivat kontaktia yleisöön, välillä korostetunkin humoristisesti.

Stomp2
Stompin lavarekvisiittaa. Kuva lainattu Stompin Instagramista.

 

Ääntä todellakin tuotetaan showssa kaikilla tavoin ja käytössä olivat niin tulitikkuaskit, tupakansytyttimet, lattiaharjat, muovipussit, muovipussit kuin lavuaaritkin. Esiintyjät hallitsivat välineensä ihailtavan hyvin, ajoittain olimme aivan ällistyneitä, miten synkronoidusti ääntä tuotettiin ja millaisilla välineillä. Toki turvatoimet oli otettu pienessä Orpheum Theaterissa ja ostoskärryjä käytettäessä lavalle viritettiin turvaköysi. Turvallisuuden vuoksi myöskään ensimmäiselle riville ei oltu myyty paikkoja lainkaan. Teatterissa nimittäin yleisö pääsi todella lähelle lavaa. Tästä pidinkin näytöksessä erityisesti. Pieni ja hieman nukkavierukin teatteri ja välillä korvia huumaavaksikin nouseva äänimaailma tekivät esityksestä helposti lähestyttävän. Yleisö myös otettiin osaksi showta opettamalla heille erilaisia rytmiikoita ja esityksen lopuksi esiintyjiä pääsi kiittämään ulko-ovella. Voin suositella showta aivan kaikille, niin rytmiikkaa tunteville kuin muillekin. Lähes kaksi tuntia menee kuin siivillä ja näytöksen jälkeen huomaa itsekin tuottavansa ääntä kaikella mitä käteen sattuu.

 

p.s. Kaikenlainen kuvaaminen on ehdottoman kiellettyä teatterissa. Tämän vuoksi tässä postauksessa olevat kuvat on lainattu Stompin omilta Instagram-sivuilta