Museojuttuja 2: Louhisaaren kartano

Tänä koronakesänä meillä oli mahdollisuus tutustua paremmin Suomeen ja etenkin maan kaakkois- ja lounaisosiin. Kotimaata kiertäessämme pyrimme tutustumaan myös mahdollisimman moneen museokorttikohteeseen, hankimmehan kortit vihdoin lomamme aikana.

Louhisaaren kartano

Yksi kiehtovimmista museokorttikohteistamme oli Askaisten maaseudulla sijaitseva Louhisaaren kartano, jonka kuuluisin asukas lienee ollut Marsalkka Mannerheim. Nykyisin Kansallismuseoon kuuluva barokkilinna asutti ennen Mannerheimin sukua varakasta Flemingin sukua jo 1400-luvulta alkaen. Mannerheimin suvulle kartano siirtyi 1700-luvun viimeisinä vuosina.

Makuuhuone, jossa Marsalkka Mannerheimin kerrotaan syntyneen.

Nykyisin Louhisaareen pääsee tutustumaan kesäkuukausina. Kartanon päärakennuksen toiseen ja kolmanteen kerrokseen on pääsy ainoastaan opastetuilla kierroksilla. Asiantuntevat oppaat kertovat elävästi sekä Flemingin että Mannerheimin suvun historiasta. Kartanon pohjakerrokseen, sivurakennuksiin ja puutarhaan pääsee tutustumaan vapaasti.

Näkymä puutarhasta kartanolle

Kartanossa ja sen ympäristössä aika tuntuu pysähtyneen ja vierailija pääsee erinomaisesti vanhanajan tunnelmaan. Hieman syrjäisestä sijainnistaan huolimatta kartano on suositeltava kohde kaikille historiasta kiinnostuneille.

Lue lisää kartanosta täältä: www.kansallismuseo.fi/fi/louhisaari

Museojuttuja: Tamminiemi ja Seurasaari

Tämän kotimaan matkailukesän ehkä paras ostos oli Museokortti, joka mahdollistaa käynnin noin 300 museossa ympäri maan. Meidän kaltaisille, ei niin innokkaille museokoluajille, kortti on ehdottomasti kannattava ostos. Kortin turvin meidän oli helppo piipahtaa fiilistelemässä mitä erilaisemmissa museoissa ilman harmittelua siitä, että emme viipyneet kauempaa.

Yksi museokortin hienoista puolista on sen helppo saatavuus. Kortin voi ostaa Internetistä vaikka matkalla ensimmäiselle museokäynnille ja ennen varsinaisen kortin saamista, museoissa voi vierailla antamalla museokorttinsa numeron kassalla. Museokortteja myy myös kaikki sen piiriin kuuluvat museot, joten ei kun ostoksille ja museoon mars!

Upea Tamminiemen jugenhuvila merenrannasta päin katsottuna

Mekin hankimme museokorttimme sadepäivänä matkalla Tamminiemeen, Urho Kaleva Kekkosen kotimuseoon. Museokäynti oli pitkään ollut suunnitelmissa ja nyt kun kesälomalla ei ollut muuta kuin aikaa kotimaan nähtävyyksien ihmettelyyn, oli oikea aika käydä tutustumassa Seurasaaren kupeessa sijaitsevaan museoon.

Viehättävässä, vuonna 1904 rakennetussa, jugendtyylisessä huvilassa asustivat jo ennen Kekkosta sekä presidentit Risto Ryti että marsalkka Mannerheim. Merenrannalla sijaitseva huvila mielletään nykyisin kuitenkin nimenomaan Kekkosen kodiksi. Kansallismuseoon kuuluva kotimuseo pitää sisällään Urho ja Sylvi Kekkosen irtaimistoa ja jokainen huone kertoo omaa tarinaansa presidenttiparin elämästä.

Museon valokuva-aineistoa Urho Kekkosen lehdistökuvista

Päärakennuksen vieressä sijaitsee Kekkosen saunaosasto uima-altaineen ja saunarakennuksen vieressä museon aukioloaikana lounasta ja kahvilatuotteita tarjoileva Café Adjutant. Museo on auki myös talviaikaan, kannattaa tarkastaa aukioloajat ja lähteä vierailulle.

https://www.kansallismuseo.fi/fi/tamminiemi/info

Sylvi Kekkosen huvimaja ei valitettavasti ole auki yleisölle

Koska sade oli hellittänyt museovierailumme aikana ja aurinkokin pilkisti pilvien raosta, päätimme käydä kävelyllä viereisessä Seurasaaressa. Koska meillä oli myös nyt puhelimessa uunituoreet museokortit, päätimme vierailla myös ulkomuseossa, eli Seurasaaren kokoelmiin kuuluvissa taloissa kuulemassa ympäri Suomen tuotujen rakennusten ja niissä asuneiden talonpoikaisperheiden tarinoita.

Seurasaaren ulkomuseota esittelevät aikakauden mukaan pukeutuneet oppaat

Vuonna 1909 avautunut ulkomuseo muodostuu 88 Suomen eri maakunnista tuoduista rakennuksista, joista vanhimmat ovat 1600-luvuilta. Museossa pääsee tutustumaan hyvin erilaisiin rakennuksiin, savupirtteihin, torppiin ja kartanoihin ja ihastuttavaan pappilaan puutarhoineen. Ulkomuseon aikakauden mukaan pukeutuneet oppaat kertovat mielellään talojen asukkaista ja rakennuksista itsestään ja vastaavat myös vieraiden kysymyksiin. Museossa saa helposti vierähtämään useammankin tunnin ja siellä viihtyvät kaiken ikäiset vierailijat. Samalla tulee käveltyä päivän ulkoilulenkki kuin huomaamatta.

Seurasaaren ulkomuseo sijaitsee merenrannalla viehättävissä maisemissa

Kansallismuseoon kuulua Seurasaaren ulkomuseo on auki vain kesäkaudella, joten museo on auki jälleen vuonna 2021.

https://www.kansallismuseo.fi/fi/seurasaarenulkomuseo/