Kuukauden resepti repost: espanjalainen joulukala

Uudelleenpostaus joulun ja uuden vuoden välipäivien perinnereseptiksi muodostuneesta espanjalaisesta joulukalasta. Kalan valmistamiseen ja etenkin sen kanssa nautittavaksi suosittelen itseoikeutetusti galicialaista albariño-valkoviiniä. Alkoholittomaan versioon voi käyttää viinin sijaan valkoviinietikan ja veden sekoitusta, noin puolet kumpaakin.

Espanjalainen joulukala (besugo al horno)
N. 1,5 – 2 kg kokonainen, siivottu siika tai kaksi pienempää
6-8 viipaloitua, jauhoista perunaa
2 sipulia ohuina renkaina
2 tomaattia ohuina viipaleina
3 sitruunaa
2 vihreää paprikaa ohuina suikaleina
1,5 dl valkoviiniä
3 rkl oliiviöljyä
1 nippu persiljaa
2 valkosipulinkynttä
1 tl paprikajauhetta
Suolaa, pippuria maun mukaan


Huuhtele ja kuivaa kalat. Leikkaa kylkeen kaksi-kolme viiltoa. Lämmitä uuni 220 asteeseen. Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi ja kuori ja viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi. Viipaloi myös tomaatit ja toinen sitruunoista ja suikaloi paprikat.

Laita kulhoon öljy, viini, puolet persiljasta, valkosipuli, paprikajauhe, suola ja pippuri. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Voitele suuri vuoka ja laita vuoan pohjalle perunat ja sipulit sekä puolet öljy-viini-persiljaseoksesta. Laita kala perunoiden päälle. Mausta kala suolalla ja pippurilla sisältä ja ulkoa. Laita viiltoihin sitruunaviipaleet ja asettele loput viipaleet kalojen sisälle. Laita kalan sivuille tomaattisiivut ja paprikasuikaleet. Kaada päälle loput öljy-viini-persiljaseoksesta. Halkaise toinen sitruuna ja purista kalan päälle.

Paista ensimmäiset 10 minuuttia 220 asteessa ja sen jälkeen 60 minuuttia n. 190 asteessa. Valele kalaa vuokaan valuvalla nesteellä paistamisen aikana. Silppua loppu persilja ja ripottele kalojen päälle tarjoiluhetkellä. Tarjoile kalan kanssa sitruunalohkoja.

Espanjalainen joulukala juuri ennen uuniin pääsyä

Elokuun kuukauden resepti: Pollo al ajillo – valkosipulikana

Kesän viimeisen viikonlopun kunniaksi julkaisen todellisen espanjalaisen klassikon, helpon ja herkullisen valkosipulikanareseptin, pollo al ajillon. Reseptistä tulee lounas tai illallinen kahdelle. Tapaspöytään annos riittää noin neljälle-kuudelle hengelle.

Ainekset:

  • 400 g kanafilettä
  • 1 rkl oliiviöljyä + 1 rkl rypsiöljyä
  • 2 yksikyntistä valkosipulia tai 6 isoa valkosipulinkynttä
  • 2 tl tulista (savu)paprikajauhetta
  • 2 tl mietoa (savu)paprikajauhetta
  • Suolaa
  • Mustapippuria
  • Hieman vettä

Ota kanat lämpimään noin 30 minuuttia ennen paistamista. Kuori ja viipaloi valkosipulit. Jos käytät yksikyntisiä valkosipuleita, puolita ne ensin. Kun kanat ovat lämmenneet, pilko ne suupalan kokoisiksi.

Laita pannulle öljyä ja valkosipulinkynnet. Paista pari minuuttia, jotta valkosipulin aromit tarttuvat öljyyn. Lisää kanat pannuun. Anna kanojen ruskistua muutama minuutti kääntämättä. Lisää puolet molemmista paprikajauheista sekä mustapippuria ja suolaa. Käännä kanat ja anna jälleen ruskistua pari minuuttia. Lisää loput mausteet ja hieman vettä, jotta mausteista muodostuu tahna. Paista kunnes kanat ovat kypsiä (muutamia minuutteja).

Tarjoile osana tapaspöytää tai lounas- tai illallispöydässä lempikasvistesi kera.

Yksinkertaisen herkullinen pollo al ajillo

Kesäkuun kuukauden resepti: Tostas con tomate rallado

Tostas con tomate rallado, eli paahtoleipä raastetulla tomaatilla on hyvin perinteinen andalusialainen aamiaisleipä, joka maistuu erityisesti hyvän kahvin ja tuorepuristetun appelsiinimehun kanssa kesäisenä aamuna.

Ainekset (kahdelle):

  • 3 tomaattia
  • 1 valkosipulin kynsi
  • Suolaa
  • Oliiviöljyä
  • 4-6 siivua maalaisleipää

Pese tomaatit ja raasta ne raastimen karkealla terällä. Raasta valkosipuli ja sekoita tomaatin sekaan. Mausta suolalla. Anna vetäytyä hetki jääkaapissa. Paahda maalaisleipäviipaleet pannulla tai paahtimessa. Kaada päälle hieman oliiviöljyä. Levitä päälle tomaatti”raaste” ja nauti!

Tostas con tomate rallado

Huhtikuun kuukauden resepti: Empanada gallega

Empanada gallegaan tutustuin yliopistoaikoinani asuessani parin kuukauden ajan Santiago de Compostelassa, Galiciassa. Minä täytän piiraan jauhelihalla sekä paprikalla ja tomaatilla, mutta yhtä lailla toimii esimerkiksi tonnikala, joka onkin klassinen empanadan täyte. Kasvissyöjä jättää lihan pois ja käyttää sen sijaan lempikasviksiaan. Esimerkiksi sienet, kesäkurpitsa ja munakoiso sopivat reseptiin erinomaisesti. Tunnusomainen keltainen väri piirastaikinaan saadaan maissijauhosta, jonka ansiosta piirastaikina on miellyttävän pehmeä.

Ainekset:

  • 2 kananmunaa
  • 2 sipulia
  • 1-2 yksikyntistä valkosipulia (maun mukaan)
  • 400g jauhelihaa
  • Rypsiöljyä tai rypsi-oliiviöljyseosta
  • 1 rkl paahdettua paprikajauhetta
  • 0,5 tl chilihiutaleita
  • 0,5 tl juustokuminaa
  • 0,5 jauhettua korianteria
  • Suolaa ja mustapippuria
  • 2 keltaista paprikaa
  • 2 tomaattia
  • 0,5 punttia persiljaa
  • 0,5 punttia korianteria
  • 7 dl vehnäjauhoa
  • 3 dl maissijauhoa
  • 1 dl rypsiöljyä
  • 4 dl ruokakermaa
  • 1 tl suolaa
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 kananmuna

Keitä 2 kananmunaa koviksi. Kolmas tulee taikinaan. Valmista taikina. Sekoita kuivat aineet keskenään. Mittaa joukkoon öljy ja ruokakerma. Sekoita taikina huolellisesti ja lisää joukkoon kananmuna. Taikinan tulee olla pehmeää, mutta kuitenkin kiinteää niin, että siitä saa muotoiltua pallon. Lisää tarvittaessa hieman enemmän vehnäjauhoa. Anna taikinan levätä täytteen valmistuksen ajan.

Hienonna sipulit. Lämmitä öljy paistinpannulla. Ruskista jauheliha ja sipulit suuressa paistinpannulla. Pilko paprikat ja tomaatit ja silppua persilja ja korianteri. Pilko keitetyt munat. Lisää paprika ja tomaatti jauheliha-sipuliseokseen. Mausta seos paprikajauheella, chilillä, juustokuminalla, jauhetulla korianterilla ja suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon myös silputut kananmunat ja yrtit.

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Jaa taikina kahteen osaan, niin, että pohjaan tulee 2/3 taikinasta ja 1/3 kanteen. Kauli ensin pohja. Voitele vuoka ja painele pohja vuokaan reunoille asti. Kaada täyte pohjan päälle, reunat saavat olla hieman täytettä korkeammat. Kauli kansi ja asettele täytteen päälle. Rullaa reunat kiinni. Painele haarukalla reikiä kanteen. Paista piirasta noin puoli tuntia. Nauti!

Valmis empanada
Annos empanadaa paprikasalaatin kera

Maaliskuun kuukauden resepti: Pinchos moruños kanasta

Aprillia, aprillia! Maaliskuun resepti julkaistaan tällä kertaa huhtikuun ensimmäisenä päivänä!

Kuukauden reseptinä tällä kertaa kevättä enteilevät pinchos moruños -vartaat kanasta. Ensimmäisen kerran tutustuimme matkakumppanini kanssa silloin lampaasta valmistettuihin maurilaisvartaisiin Bilbaossa. Yhtälailla hyvin vartaat valmistuvat kanasta. Kanan maustamiseen sopii lime, lampaan kanssa käytetään sitruunaa.

Ainekset

  • 1kg kanafilettä
  • 6 limeä
  • Nippu persiljaa
  • Nippu persiljaa
  • 4-6 valkosipulinkynttä tai 2 yksikyntistä valkosipulia
  • 2 tl juustokuminaa
  • 1 jauhettuja korianterin siemeniä
  • Suolaa ja mustapippuria myllystä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • (Puisia) varrastikkuja
  • Rypsiöljyä grillaamiseen

Ota kanafileet huoneen lämpöön vähintään puoli tuntia ennen käsittelyä.

Valmista marinadi: Puolita 4 limeä ja purista mehu astiaan, jossa marinoit kanat. Kuori ja raasta valkosipulin kynnet. Lisää juustokumina ja jauhettu korianteri. Silppua persilja ja korianteri ja laita runsas puolet molemmista kulhoon.

Pilko kanat suupalan kokoisiksi. Laita marinadiin. Valuta päälle oliiviöljyä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Anna marinoitua vähintään kaksi tuntia. Jos käytät puisia grillitikkuja, laita varrastikut likoamaan tässä vaiheessa.

Puolita loput limet. Laita kanat vartaisiin, tästä määrästä tulee noin 8-10 varrasta. Lämmitä grilli. Grillaa kanavartaita noin 15-20 minuuttia. Grillaa myös puolitettuja limejä muutama minuutti. Grillatusta limestä irtoaa mehu paremmin.

Ripottele vartaiden päälle loput korianteri- ja persiljasilput. Tarjoile grillattujen limejen ja esimerkiksi vaalean leivän kanssa.

Pinchos moruños kanasta

Kuukauden resepti: Coca mallorquín

Kuuma kesä on vaihtunut koleaan syysilmaan. Mallorcalainen, mausteinen paprikapiirakka coca mallorquín on täydellinen iltapala alkusyksyn pimeneviin iltoihin. Maukas peltipiirakan ja pizzan välimuoto on pitkästä aineslistasta huolimatta helppotekoinen ja myös erittäin helposti muunneltavissa oman maun mukaan, joten rohkeasti kokeilemaan. Jos et ole mausteisen ruoan ystävä, kehotan puolittamaan mausteiden määrän ja lisäämään tarvittaessa. Nautinnollisia hetkiä!

20190907_114139

Syyskuun kuukauden resepti

Syyskuussa nautitaan pintxoja. Pintxot tai pinchot ovat Baskimaan erikoisuus. Näiden tapasten nimi tulee niitä koossa pitävistä hammastikuista. Pintxoja valitaan tapasbaarien tiskiltä ja ne laskutetaan lopussa hammastikkujen määrän mukaan. Pintxoja voi tehdä myös kotona ja sopivat erityisen hyvin esimerkiksi illanistujaisiin. Julkaisen omien suosikkipintxojeni reseptit ja annan myös vinkkejä miten nämä pintxot muokataan kasvissyöjän suuhun sopiviksi. 

Reseptit löytyvät tuttuun tapaan kuukauden reseptit-sivulta.

20180908_143023

Elokuun kuukauden resepti

Lomat on ohi ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua syksyyn. Myös Sol y Sombra palaa pikkuhiljaa arkeen. Iltojen viiletessä on kuitenkin vielä aikaa juhlistaa kesää juhla-aterialla, johon kuuluu porsaanfilettä hunajan ja vuohenjuuston kera sekä lisukkeena espanjalaista pinaatti-pekoni-auringonkukkapaistosta. Myös lohkoperunat sopivat ateriaan erinomaisesti. Kasvissyöjä tai lihansyönnin vähentäjä nautiskelee pinaatti-auringonkukkapaistoksesta ja vuohenjuustosta ilman porsaanfilettä ja pekonia.

Reseptit löytyvät tuttuun tapaan kuukauden reseptit -sivulta.

20180512_154051