Uudelleenpostaus joulun ja uuden vuoden välipäivien perinnereseptiksi muodostuneesta espanjalaisesta joulukalasta. Kalan valmistamiseen ja etenkin sen kanssa nautittavaksi suosittelen itseoikeutetusti galicialaista albariño-valkoviiniä. Alkoholittomaan versioon voi käyttää viinin sijaan valkoviinietikan ja veden sekoitusta, noin puolet kumpaakin.
Espanjalainen joulukala (besugo al horno)
N. 1,5 – 2 kg kokonainen, siivottu siika tai kaksi pienempää
6-8 viipaloitua, jauhoista perunaa
2 sipulia ohuina renkaina
2 tomaattia ohuina viipaleina
3 sitruunaa
2 vihreää paprikaa ohuina suikaleina
1,5 dl valkoviiniä
3 rkl oliiviöljyä
1 nippu persiljaa
2 valkosipulinkynttä
1 tl paprikajauhetta
Suolaa, pippuria maun mukaan
Huuhtele ja kuivaa kalat. Leikkaa kylkeen kaksi-kolme viiltoa. Lämmitä uuni 220 asteeseen. Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi ja kuori ja viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi. Viipaloi myös tomaatit ja toinen sitruunoista ja suikaloi paprikat.
Laita kulhoon öljy, viini, puolet persiljasta, valkosipuli, paprikajauhe, suola ja pippuri. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Voitele suuri vuoka ja laita vuoan pohjalle perunat ja sipulit sekä puolet öljy-viini-persiljaseoksesta. Laita kala perunoiden päälle. Mausta kala suolalla ja pippurilla sisältä ja ulkoa. Laita viiltoihin sitruunaviipaleet ja asettele loput viipaleet kalojen sisälle. Laita kalan sivuille tomaattisiivut ja paprikasuikaleet. Kaada päälle loput öljy-viini-persiljaseoksesta. Halkaise toinen sitruuna ja purista kalan päälle.
Paista ensimmäiset 10 minuuttia 220 asteessa ja sen jälkeen 60 minuuttia n. 190 asteessa. Valele kalaa vuokaan valuvalla nesteellä paistamisen aikana. Silppua loppu persilja ja ripottele kalojen päälle tarjoiluhetkellä. Tarjoile kalan kanssa sitruunalohkoja.
