Sol y Sombra Blog on matkoja, elämyksiä ja matkavinkkejä. Flamenco on elämäntapa ja Espanja intohimo, mutta matkoilla käydään myös muualla. Kotipaikkani Helsinki on tärkeä tutkimuskohde. Matkaseurana useimmiten puoliso. Kun en matkusta tai tanssi flamencoa, kokkaan! Parhaat reseptini jaan "kuukauden reseptit" -sivulla. Previous blog ranked #24 of top flamenco blogs to follow. Flamenco content in English under Minna en el Mundo.
Sol y Sombra Blog juhlii tänä viikonloppuna 1-vuotissyntymäpäiviään. Juhlan kunniaksi skoolattiin cavalla ja korvapuustilla, eli Suomen ja Espanjan parhaimmistolla. Flamencoa juhlaan kuuluu ilman muuta, eilen ja huomenna ruotsalaisen flamencotanssija Ann Sehlstedtin ihastuttavalla kurssilla ja tänään loppuunmyydyllä Nordic Flamenco Clubilla. Ensi viikonloppuna muuten lisää flamencojuhlaa Oslon flamencofestareilla!
Mahtavaa viikonloppua blogin lukijoille!
Tammikuun alussa, vuoden pimeinä hetkinä, Helsingissä järjestetään Lux Helsinki -festivaali, joka täyttää kaupungin, tai osan siitä, viideksi päiväksi valolla. Tänä vuonna Lux Helsinki järjestettiin aivan keskustan tuntumassa ja valotaideteokset täyttivät alueen Kansalaistorilta Etu-Töölöön. Lux Helsingin reitille osui myös itsenäisyyspäivän aikoihin avattu uusi keskustakirjasto Oodi.
Keskustakirjasto Oodi
Helsingin uusi keskustakirjasto Oodi avattiin Kansalaistorille joulukuussa. Uusi kirjasto lupaa sivuillaan olevansa “juuri sitä, mitä toivot sen olevan”. Oodi ei ole vain kirjasto vaan se on kansalaisten olohuone, jossa voi järjestää taidetapahtumia, kokouksia, tavata ystäviä tai vain lukea ja rentoutua. Kirjastossa on kolme erilaista kerrosta, joista ylimmässä sijaitsee varsinainen, perinteinen kirjastokerros. Oodi on upea, Arkkitehtitoimisto ALAn suunnittelema kotimainen taideteos, jossa minua miellyttää erityisesti puun käyttö materiaalina. Matalat valkoiset kirjahyllyt luovat tilaan avaran tunnelman. Ainoastaan kirjojen vähyys ihmetyttää, ehkäpä kirjaston suosio on yllättänyt myös tekijänsä.
Lux Helsinki 2019
Helsingin kaupungin järjestämän Lux Helsingin varsinaisella reitillä nähtiin tänä vuonna 12 teosta ja satelliittiteokset ulottuivat Ylioppilastalolta aina Espoon Hanasaareen asti. Itse ehdin festivaalille vasta sen viimeisenä päivänä, mutta kyllä kannatti jälleen tehdä tilaa kalenterista tälle kierrokselle. Väkeä riitti viimeisenä iltanakin varsin runsaasti ja me jätimme tällä kertaa viimeisen, 12 teoksen väliin pitkän päivän ja teokseen johtavan jonon uuvuttamina.
Suosikkini kierroksella olivat esitysjärjestyksessä:
Lux Helsingin ja keskustakirjasto Oodin kanssa Helsingin kaupunki on mielestäni onnistunut erinomaisesti. Seuraavaa Lux-festivaalia saamme jälleen odottaa vuoden verran, mutta rohkaisen kaikkia vierailemaan Oodissa ja nauttimaan sen ainutlaatuisesta tunnelmasta. Taide on kaikille.
Yksi New Yorkin matkamme kohokohdista oli Stomp – Rhythm of New York. Show oli yksi parhaista koskaan näkemistäni ja vaikka osasin odottaa mahtavaa elämystä, ylitti tämä odotukseni. Matkakumppanilleni Stomp oli uusi tuttavuus, mutta myös hänen mielestään show oli huikeudessaan omaa luokkaansa.
Stompin perusajatus on tuottaa ääntä ja rytmiä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Show on saanut alkunsa Brighonista, Iso-Britanniasta vuonna 1991. Tuotantoja on nykyään useita ja yksi niistä on esiintynyt pysyvästi New Yorkin Orpheum Theaterissa jo vuodesta 1994 lähtien. Ensi vuonna Stomp siis juhlii 25-vuotispäiväänsä New Yorkissa.
Lavalla on kahdeksan toinen toistaan uskomattomampaa esiintyjää, joilla kaikilla on omat vahvuudet ja omanlaisensa esiintymistausta aina tanssijoista muusikkoihin ja koomikkoihin. Jokaisen vahvuuksia myös käytettään showssa huikealla tavalla ja minua kiehtoi erityisesti se, miten esiintyjät tuottavat ääntä käyttäen fysiikkaansa eri tavalla. Osa esiintyjistä on selkeästi kehollisempia ja käyttivät kroppaansa vapaammin kun taas toiset ovat hallitumpia ja hillitympiä, ikään kuin tiukempia. Koska itselleni vapaa vartalonkäyttö ilmaisussa on luontaista, nautin kyseisen illan esiintyjistä eniten muun muassa Ivan Salazarin ja Kayla Cowartin fyysisestä tavasta tuottaa ääntä ja ilmaista itseään. Jokaisella esiintyjällä on myös oma roolinsa näytöksessä, Ivan Salazar ja Sean Perham erityisesti ottivat kontaktia yleisöön, välillä korostetunkin humoristisesti.
Ääntä todellakin tuotetaan showssa kaikilla tavoin ja käytössä olivat niin tulitikkuaskit, tupakansytyttimet, lattiaharjat, muovipussit, muovipussit kuin lavuaaritkin. Esiintyjät hallitsivat välineensä ihailtavan hyvin, ajoittain olimme aivan ällistyneitä, miten synkronoidusti ääntä tuotettiin ja millaisilla välineillä. Toki turvatoimet oli otettu pienessä Orpheum Theaterissa ja ostoskärryjä käytettäessä lavalle viritettiin turvaköysi. Turvallisuuden vuoksi myöskään ensimmäiselle riville ei oltu myyty paikkoja lainkaan. Teatterissa nimittäin yleisö pääsi todella lähelle lavaa. Tästä pidinkin näytöksessä erityisesti. Pieni ja hieman nukkavierukin teatteri ja välillä korvia huumaavaksikin nouseva äänimaailma tekivät esityksestä helposti lähestyttävän. Yleisö myös otettiin osaksi showta opettamalla heille erilaisia rytmiikoita ja esityksen lopuksi esiintyjiä pääsi kiittämään ulko-ovella. Voin suositella showta aivan kaikille, niin rytmiikkaa tunteville kuin muillekin. Lähes kaksi tuntia menee kuin siivillä ja näytöksen jälkeen huomaa itsekin tuottavansa ääntä kaikella mitä käteen sattuu.
p.s. Kaikenlainen kuvaaminen on ehdottoman kiellettyä teatterissa. Tämän vuoksi tässä postauksessa olevat kuvat on lainattu Stompin omilta Instagram-sivuilta.
Sol y Sombra Blog 