Pitkä viikonloppu Oslossa: Aurinkoa, nähtävyyksiä ja säästövinkkejä

Oslon flamencofestivaalin ohessa minulla oli mahdollisuus tutustua kaupunkiin, jossa olin vieraillut vain yhden päivän verran lapsena. Kuulemani perusteella odotin hurjan kallista kaupunkia ja yllätyin positiivisesti. Halvaksi kaupunkia ei missään nimessä voinut sanoa, mutta ei myöskään niin kalliiksi kuin olisi voinut kuvitella. Pitkän viikonloppumme vietimme tosin pääosin Tøyenin ja Grünerlokkan värikkäissä kaupunginosissa, ehkä kokemukseni olisi eri jos olisimme pyörineet enemmän aivan keskustassa.

IMG-20190407-WA0000
Flamencat Oslossa (matkaseurana minulla olivat flamencotanssija Elina Robinson ja flamencolaulaja Anna Murtola). Kuva Elina Robinson. 

 

Nähtävyyksiä: Oopperatalo ja Munch-museo

Flamencon lisäksi matkaamme mahtui vain hyvin harkittu määrä tutustumista Oslon nähtävyyksiin. Upealla Oopperatalolla keskustassa vierailimme toki, sitä ei kannata missään nimessä jättää väliin! Merenrannalla sijaitsevalla valoisalla oopperatalolla voisi lämpimänä päivänä viettää kauemminkin aikaa. Nyt kylmä tuuli ajoi meidät etsimään lämpöä sisätiloista. Oopperatalon viereen merenrannalle on valmistumassa myös uusi Munch-museo vuonna 2020. Tällä kertaa vierailimme vielä Munch-museossa omilla kulmillamme Tøyenissa.

IMG_20190405_144523_607
Heijastuksia oopperatalon lasipinnoista

 

Näin voit säästää

Lentokenttäjuna NSB (Vy) ja lähiliikenne Ruter app

Ensimmäisenä aamuna saavuimme Oslon keskustaan lentokentältä lähijunalla. Tässä säästimme pitkän pennin kuin joka paikassa mainostetun Flytogetin sijaan valitsimme NSB:n junan. NSB toimii nykyään yhdessä lähibussien kanssa nimellä Vy. Älä siis lentokentällä osta junalippua Flytogetilta vaan kävele muutama metri pidemmälle, säästö on huomattava, 10 euron luokkaa per suunta! NSB:n henkilökunta oli myös äärimmäisen ystävällistä, senkin vuoksi voin valtion rautateitä suositella. Lisäksi NSB:n junalippu käy myös muihin Oslon julkisiin kulkuvälineisiin ja vaihtoaika on jopa 2,5h. NSB:n lisäksi suosittelen käyttämään kulkiessasi Ruter appia. Sovelluksella voit ostaa lähiliikenteen lippuja metroon, raitiovaunuun ja busseihin edullisemmin kuin esimerkiksi kioskilta. Julkisten liput ovat Oslossa melko kalliita, joten 20 NOK, eli hieman yli 2 euron, säästö per lippu kannattaa hyödyntää.

 

Asuminen ja ruokailu

Jos et välttämättä halua asua aivan keskustassa, suosittelen valitsemaan majoittumispaikan hieman keskustan ulkopuolelta. Meidän pieni ja siisti asuntomme Kampenin kaupunginosassa sijaitsi aivan Tøyenin ostarin ja metroaseman tuntumassa. Tøyenin ostarilla teimme kauppaostokset, kahvittelimme ja nautimme lounasta. Kolmen hengen asuntomme Central City Apartments maksoi meille kolmelta yöltä noin 75 euroa per henkilö, ei siis paha ollenkaan. Asunnon avaimet noudetaan ja maksut hoidetaan samassa kompleksissa olevan hotellin respassa ja hotellilla on myös mahdollista nauttia aamiainen lisämaksusta. Me valitsimme hotelliaamiaisen viimeisenä aamuna, herkullista purtavaa löytyi myös gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle. Meidän asunnossamme oli myös pieni parveke, jossa ensimmäisenä iltana nautimme läheisestä Grøenlandin kaupunginosasta Vinmonopoletista ostamamme kuohuvaa matkakumppanin syntymäpäivän kunniaksi. Aurinko ja +17 lämpötila hemmottelivat meitä!

IMG-20190421-WA0004
Tøyenin kaupunginosan väriloistoa. Kuva Elina Robinson.

 

Lounastarjonta Oslossa on laaja ja iloksemme huomasimme, että lounashintaisia lounaita oli tarjolla ainakin Tøyenissa myös lauantaisin ja sunnuntaisin. Lounailla säästää siis pitkän pennin kun 100 NOK:lla (noin 11 euroa) nauttii maittavan aterian. Omalla ostarillamme lounastimmekin kolmena päivänä neljästä, tarjolla oli niin thaimaalaista, turkkilaista, pizzaa kuin sushiakin, ihanista kahvila-leipomoista puhumattakaan.

Illallista nautimme Grünerlokkan kaupunginosasta, sillä Oslon flamencofestivaalin näytökset ja kurssit sijoittuivat Riksscenenin teatteriin. Ensimmäisenä iltana maistelimme herkullisia tapasannoksia teatteria vastapäätä sijaitsevassa Txotx-nimisessä baskiravintolassa. Kolme annosta, herkulliset pimientos de padrón -paprikat, sherrysienet ja patatas bravas –perunat maksoivat 90 NOK (n. 10 euroa) per annos ja bonuksena matkakumppanille löytyi myös gluteenitonta leipää. Palan painikkeeksi valitsimme riojalaista roseeviiniä hintaan 110 NOK (noin 12 euroa). Nam!

Toisena iltanamme ihanan Rafaela Carrascon tanssikurssien jälkeen suuntasimme Grünerlokkassa sijaitsevaan Mathalleniin. Mathallenin laajasta ravintolavalikoimasta löytyy jokaiselle jotakin. Me nautimme maistuvan kala-aterian Vulkanfisk nimisessä kalaravintolassa, täytyyhän Oslossa syödä kalaa! Minä palkitsin itseni haastavan kurssin jälkeen ihanan tuoreella Fish & Chips -annoksella matkakumppanieni herkutellessa upealla kalakeitolla. Molemmat annokset maksoivat 190 NOK (noin 20 euroa) ja niiden kanssa nautimme hieman pirskahtelevaa espanjalaista valkoviiniä. Viinin hinta täälläkin noin 12 euroa lasi.

IMG-20190421-WA0000
Iloinen seurueemme illallisella Mathallenin Vulkanfiskissä. 

 

Ensimmäisenä aamunamme nautimme muuten myös ihanat aamukahvit ja pienet purtavat Karl Johans gatella aivan keskustassa. Vaikka Oslon keskustaa voisi kuvitella todella hintavaksi, tavallinen kahvi ja ihana mustikkamuffini maksoivat vajaa 10 euroa, café latte ja kinkku-juustosämpylä muutaman euron enemmän. Kun saimme nauttia aamukahvit aurinkoisella terassilla, ei hinta tuntunut meistä lainkaan pahalta. Voin suositella Osloa kaikille lyhyttä kaupunkilomaa harkitseville!

IMG_20190404_093759_781
Aurinkoiset aamukahvit Oslon keskustassa.

Sol y Sombra Blog 1-v

Sol y Sombra Blog juhlii tänä viikonloppuna 1-vuotissyntymäpäiviään. Juhlan kunniaksi skoolattiin cavalla ja korvapuustilla, eli Suomen ja Espanjan parhaimmistolla. Flamencoa juhlaan kuuluu ilman muuta, eilen ja huomenna ruotsalaisen flamencotanssija Ann Sehlstedtin ihastuttavalla kurssilla ja tänään loppuunmyydyllä Nordic Flamenco Clubilla. Ensi viikonloppuna muuten lisää flamencojuhlaa Oslon flamencofestareilla!

Mahtavaa viikonloppua blogin lukijoille!

Pientä luksusta matkailuun

Lennot Yhdysvaltoihin ovat pitkät ja turistiluokka on ahdas. Tämän vuoksi New Yorkin matkaamme varatessamme päädyimme lisäämään matkaamme hieman luksusta ja tutkimme mahdollisuutta varata economy+/premium economy -luokan lennot yhdistetylle valmistujais- ja synttärimatkallemme. Kun Yhdysvalloissa lisäksi kansainvälisiä lentoja varten lentokentällä tulee olla kolme tuntia aiemmin ja parhaan diilin korotetusta istuinluokasta saimme vaihdollisilla lennoilla, päädyimme testaamaan myös matkakumppanini luottokorttiyhtiön tarjoamat loungepalvelut.

20160729_122755
Matkailu on pientä luksusta 

 

Oleellista kokeilussa oli todeta kannattiko tämä? Korotettu istuinluokka oli ehdottomasti ylimääräisen maksun arvoinen. Lensimme New Yorkiin KLM:llä, joka mannertenvälisellä lennolla tekee yhteistyötä Delta Airlinesin kanssa. KLM:llä istuinluokan korotus maksoi pari kymppiä per henkilö per suunta. Vaikka Deltalla maksu oli suurempi, vaihtelevasti satasen luokkaa per suunta per henkilö oli ekstratila tervetullut minulle ja erityisesti myös pitkäjalkaiselle kumppanilleni. Pitkillä lennoilla voin ehdottomasti suositella tätä lisäpalvelua, johon sisältyi myös muuta pientä luksusta kuten aikaisempi koneeseen pääsy osalla lennoista.

IMG_20181025_053831_653.jpg
Kuplivaa matkalla New Yorkiin

 

Entä sitten loungepalvelut? Täytyy todeta, että peruslounget olivat minulle pienoinen pettymys. Erityisesti New Yorkin JFK lentokentän Wingtips -lounge oli ahdas, sekava ja täynnä ihmisiä. Amsterdamin Aspire -lounge, joita löytyy myös Helsinki-Vantaan lentokentältä, oli huomattavasti tilavampi ja ilmavampi. Vaikka olinkin ajatuksissani odottanut loungepalveluiden olevan jollain tapaa ylellisempiä, yksi asia oli plussaa. Kun lentokentällä tulee vietettyä useampi tunti, säästää ilmaisella loungekäynnillä tai parin kympin loungemaksullakin selvää rahaa. Ihan turhaa loungekäynnit eivät siis olleet etenkään kotimatkalla, kun New Yorkin hintataso oli tehnyt aikamoisen loven kassaamme.

IMG_20181025_055039_300.jpg
Malja Wine&View:lle

 

Menisinkö Helsinki-Vantaalla loungeen? En. Helsinki-Vantaan lentokenttä on mielestäni viihtyisä ja tilava ja palveluita parannetaan jatkuvasti. Helsinki-Vantaalta löytyy myös Wine&View -viinibaari, joka on minun mielestäni kymmenen kertaa viehättävämpi kuin kumpikaan vierailemistani loungetiloista. Koska cavat Wine&View:ssä ovat osa matkaperinteitämme, valitsen jatkossakin tuon ihanan, viihtyisän baarin, josta tämän postauksen kaikki kuvat on otettu. Tästä huolimatta, mikäli loungessa vierailu kiinnostaa, kannattaa tuokin kokemus ehdottomasti kokea. Kun matkailu on arjen luksusta, suosittelen nauttimaan siitä täysin siemauksin!

New Yorkin vinkkejä, osa 3: ravintolat x 5

New Yorkin kokoisesta kaupungista löytyy jokaiselle jotakin ja kaikille kaikkea. Myös ravintola-, baari- ja kahvilatarjonta on huikean laaja. Meille ruokakulttuuri on iso osa matkailua ja pääsimmekin maistelemaan niin perinteistä kärrystä ostettua hotdogia, laadukasta espanjalaista ja meksikolaista ja uutena tuttavuutena italialaisia suppli-riisipalleroita. Artesaanioluet ja cocktailit ovat New Yorkissa tällä hetkellä todella suosittuja ja näitä oli tarjolla todella monessa ravintolassa ja baarissa. Hotellimme sijainti 71. kadulla Upper West Sidella oli mitä mainioin, sillä läheltä löytyi mahtava valikoima ravintoloita ja baareja moneen makuun. Tässä postauksessa viisi vinkkiä New Yorkiin.

IMG_20181027_152314_925
Cocktailit ovat kovassa huudossa New Yorkissa. Kuvassa Rosa Mexicanon Día de los Muertos -erikoismargarita. 

 

Ella Kitchen and Bar

Matkamme ehdoton helmi oli aivan hotellimme lähistöllä sijaitseva espanjalainen Ella Kitchen and Bar. Täällä nautimme ensimmäisenä iltana, rättiväsyneinä niin uskomattoman maukasta lohta höystettynä valkotryffelirisottokakulla, että päädyimme matkamme lopulla syntymäpäiväillalliselleni samaan ravintolaan. Myös ravintolan patatas bravas oli huippuluokkaa ja kilpailivat parhaiden Espanjassa syömiemme kanssa. Ella Kitchen and Bar tarjosi myös matkan parhaan punaviinin Ribera del Dueron alueelta ja cocktailvalikoima oli erinomainen. Kun myös henkilökunta oli todella mukavaa, joten voin suositella ravintolaa estoitta.

Ella
Lohta valkotryffelirisottokakulla – kuva lainattu Ella Kitchen and Barin Instagram-sivulta. 

 

Rosa Mexicano

Lincoln Centeriä vastapäätä sijaitseva Rosa Mexicano oli vanha tuttavamme edelliseltä New Yorkin matkaltamme ja ruoka oli edelleen erinomaisen hyvää, vaikka lauantaina lounasaikaan ravintola oli todella täynnä ja tarjoilu hieman hidasta. Meitä odottaminen ei tällä kertaa haitannut, sillä olimme kastuneet Noreaster -myrskyssä sen verran perusteellisesti, että pidimme mielellämme sadetta. Halloween-viikon kunniaksi nautimme talon halloween-margaritat ja nautimme hienon vesisadeseinän näkymistä. Sekä pöydän vieressä valmistettu guacamole, alkupalatacomme että pääruoaksi tilaamamme porsaan potka olivat erinomaisia. Onneksemme tajusimme jakaa pääruoan, sillä syötävää riitti.

IMG_20181027_152717_251
Rosa Mexicanon vesisadeseinä

 

Lilly’s Cocktails and Wine

Aivan hotellimme lähellä, 72. kadulla sijaitseva Lilly’s oli myös matkamme helmiä. Tänne eksyimme ensimmäisenä iltana happy hourin houkuttelemina. Pieni, viehättävä viinibaari-ravintola olikin tämän jälkeen yksi matkamme kantapaikoista. Ravintolassa tarjoiltiin niin oman pienpanimon oluita, erinomaisia nimikkococktaileja kuin herkullisia flatbread-pizzoja. Ystävällinen henkilökunta varmisti myös sen, että paikka oli paikallisten asukkaiden suosiossa.

20181029_162203
Lilly’s Cocktail and Wine sijaitsee 72. kadulla, aivan Central Parkin länsipuolella.

 

Trapizzino

Niitä aiemmin mainitsemiani suppli-riisipalloja pääsee maistelemaan Orchard Streetillä, aivan Tenement Museumin lähellä sijaitsevassa Trapizzinossa. Ravintolassa tarjoillaan myös roomalaisia pizzataskuja – nimensä mukaisesti trapizzonoja – ja muita italialaisia klassikkoja. Suosittelen mikäli Chinatownissa vierailun tai museokäynnin jälkeen hiukoo!

Trapizzino
Suppli – italialaista katuruokaa. Kuva lainattu Trapizzinon Instagramista

 

Heartland Brewery

Viimeinen vinkkini, Heartland Brewery, pääsee listalleni erinomaisen sijaintinsa vuoksi. Monen New Yorkin matkaan kuuluu varmasti vierailu Empire State Buildingilla. Mikäli vierailun jälkeen kaipaa virvoitusta, suosittelen skippaamaan Starbucksin (ellet nyt juuri kaipaa kofeiinia) ja poikkeamaan sisään aivan rakennuksen uloskäynnin vasemmalla puolella olevaan Heartland Brewery -ravintolaan. Työntekijöidensä omistama ravintolaketju tarjoilee oluen lisäksi myös perinteistä amerikkalaista baariruokaa.

20181026_112435
Työntekijöidensä omistama Heartland Brewery on yksi esimerkki New Yorkin artesaaniolutbuumista. 

 

 

Instagram Travel Thursday: Kaukana kotoa – New Yorkin matkavinkkejä

Lokakuun lopulla toteutui vihdoin keväällä jalkavamman vuoksi peruuntunut New Yorkin matkamme, jolla juhlistimme sekä matkakumppanini taannoista 40-vuotissyntymäpäivää että molempien taannoista valmistumista opinnoistamme. Matkan varrelle sattui myös minun syntymäpäiväni, joten juhlan aiheita oli matkallamme monia. Tässä postauksessa esittelen muutamia kohteita, joihin tutustuimme.

IMG_20181025_055039_300
Matkamme alkoi Helsinki-Vantaalla Wine & View -baarissa lasillisilla laatucavaa

 

Empire State Building

Yksi kohteista, jossa ehdottomasti halusimme vierailla New Yorkin matkamme aikana, oli Empire State Building, jonka näköalat jäivät meiltä aiemmalla matkallamme näkemättä matalien pilvien vuoksi. Koska ensimmäisenä matkapäivänämme pilvet olivat korkealla, suuntasimme tornille heti aamusta. Aamuinen vierailu kannatti, sillä emme joutuneet jonottamaan kovinkaan kauaa. Myös liput kannattaa ostaa netistä etukäteen, jotta välttää lippujonossa odottamisen. Ensimmäinen hissi vie vierailijat 80. kerrokseen, jossa esitellään tornin historiaa. Tuosta kerroksesta noustaan toisella hissillä 86. kerroksen näköalatasanteelle. Ylin 103. kerroksen tasanne oli valitettavasti suljettuna, mutta lievästi korkeanpaikankammoiselle riitti hienot näkymät alempaakin. Kierroksen lopuksi voi ostaa tuliaisia tornin myymälästä. Ylimääräisenä vinkkinä, tornin alakerrasta löytyy Heartland Breweryn panimoravintola, jossa voi nauttia virvokkeita kierroksen jälkeen.

IMG_20181026_221352_326
Näkymä Empire State Buildingin 86. kerroksesta Flatiron Buildingille päin

 

Brooklyn Brewery 

Toinen nähtävyys, jossa ehdottomasti halusimme vierailla, oli Brooklynissa sijaitseva kansainvälistäkin mainetta niittänyt Brooklyn Brewery -panimo. Panimoon pääsee Manhattanilta kätevästi metrolla tai taksilla. Panimokierros alkaa ilmoittautumisen yhteydessä tarjoillun lippulaivatuotteen, Brooklyn Lagerin, maistelulla. Tämän jälkeen eläväinen opas kertoo panimon historiasta ja kierrättää panimon tuotantotiloissa. Samalla vierailijat pääsevät maistamaan panimon sour -olutta. Uutuutena panimossa on tänä vuonna valmistunut VIP-tila, johon vierailijat viedään kuulemaan lisää tarinoita panimon historian varrelta. VIP-tilassa vierailijoille tarjoillaan myös kaksi olutta, joista toisen vierailijat saavat itse kaataa laseihinsa oluthanoista. Sour-lasin vierailijat saavat mukaansa matkamuistoksi. Kierroksen jälkeen on mahdollista jäädä nauttimaan lisää panimon tuotteita panimobaariin tai ostaa tuliaisia panimon myymälästä.

IMG_20181029_184436_581
Brooklyn Breweryn logo roikkuu panimon katosta

 

Circle Line – Best of NYC -risteily

Kaupunkilomalla tulee väkisinkin käveltyä todella paljon ja välillä on kiva katsella nähtävyyksiä myös istuallaan. Me valitsimme kaupunkikierrokseksemme Circle Line-yrityksen Best of NYC -risteilyn. Risteily kestää 2,5h ja kiertää normaalisti koko Manhattanin saaren. Meidän vierailupäivänämme Hudson- ja East River -jokien vesi oli kuitenkin todella korkealla vesisateen ja tuulen vuoksi, joten käännyimme ympäri Rooseveltin saaren jälkeen ja palasimme takaisin samaa reittiä kuin tulimmekin. Sumusta johtuen, emme nähneet pilvenpiirtäjien yläosia, mutta risteily oli omanlaisensa kokemus, totesimme, että emmepä ole ennen olleet jokiristeilyllä sateisessa ja tuulisessa New Yorkissa. Vapaudenpatsaan näimme kuitenkin varsin hyvin ja varsin läheltä, joten kohokohtia risteilyllä kuitenkin riitti.

IMG_20181027_111251_816
Vapaudenpatsas sateella

 

Tenement Museum

Museoita New Yorkissa riittää ja me valikoimme vierailtavaksi tällä kertaa kaksi, joista ensimmäisenä vierailimme Manhattanin Lower East Sidella sijaitsevassa Tenement Museumissa. Museo kertoo opastetuilla kierroksilla New Yorkiin saapuneiden siirtolaisten tarinoita kahden asuinrakennuksen, tenementin, asukkaiden tarinoiden avulla sekä järjestää kävelykierroksia siirtolaisten asuttamassa kaupunginosassa. Me osallistuimme museon uusimmalle asuntokierrokselle Under One Roof, joka kertoi kolmen siirtolaisperheen tarinaa toisen maailmansodan jälkeen. Kierrosta ennen tai sen lopuksi on mahdollista vierailla museon monipuolisessa kaupassa. Voin suositella museota lämpimästi ja palaamme itse museoon toiselle kierrokselle jos/kun New Yorkissa jälleen vierailemme. Lippujen ostoa etukäteen kannattaa ainakin harkita, sillä todella suuri osa kierroksista oli loppuunmyytyjä kierrospäivänä.

IMG_20181029_182830_215
Upea aurinkoinen päivä Tenement Museumilla Manhattanin Lower East Sidella

 

Intrepid Sea, Air and Space Museum 

Toinen museo, jossa vierailimme oli Hudson-joen rannalla lentotukialuksella sijaitseva Intrepid Sea, Air and Space Museum. Onneksemme olimme ostaneet liput jo etukäteen netistä, sillä saapuessamme paikalle museon aukeamisaikaan, oli lippujono valtava. Me taas pääsimme kävelemään suoraan sisään, joten suosittelen. Avaruussukkula oli vierailupäivänämme suljettu, mutta museo hyvitti meille sen osuuden sisäänpääsystä ja pääsimme tämän jälkeen tutustumaan Growler-sukellusveneeseen ja lentotukialuksen yläkannella oleviin lentokoneisiin ja helikoptereihin. Lentotukialuksen sisäosissa näimme muun muassa miehistön entisöityjä tiloja. Verrattuna aiemmin kesällä vierailemaamme Forum Marinum -museoon Turussa, ei Intrepidissä valitettavasti päässyt tutustumaan tiloihin yhtä yksityiskohtaisesti, mutta museo oli siitä huolimatta näkemisen arvoinen.

 

IMG_20181030_153921_468
Intrepid Sea, Air and Space -museossa pääsee muun  muassa komentosillalle

 

New Yorkissa nähtävää ja koettavaa riittää kaikille aisteille. Huomasimme useaan otteeseen toteavamme jonkin nähtävyyden jäävän seuraavalle kerralle, joten palaamme varmasti. Lisää New Yorkin fiiliksiä blogissa myöhemmin.


Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover ja Vagabonda.

Instagram Travel Thursday: Huh hellettä!

Hellekesä. Se on sana, jolla tätä kesää voi parhaiten kuvailla. Harvoin on koti-Suomessa ollut niin kuuma, että Espanjaan lähtiessä yhtenä suurimmista toiveista on päästä nauttimaan ilmastoidusta hotellihuoneesta. Kun saavuimme Madridiin heinäkuun lopussa, oli siellä vielä varsin siedettävät alle 35-astetta ja mikä olikaan sen ihanampaa kuin päästä nauttimaan lempikaupunkini lisäksi ilmastoinnista Hotel Cortezossa! Tuosta hotellista ei ole muutenkaan pahaa sanottavaa ja sijainti Plaza Jacinto Benaventen kupeessa oli mainio!

IMG_20180729_130012_061 (1)
El Retiro -puisto (el Parque del Buen Retiro)

Madridista siirryimme Jereziin ja siellä ensimmäisenä iltana mietin jopa olisinko tarvinnut pitkähihaisen illalliselle mukaan. Tuosta tuntemuksesta pääsin eroon kuitenkin seuraavina päivinä kun lämpötila nousi yli +40-asteeseen. 🙂 Pääsimme siis Jerezissä nauttimaan ilmastoidusta, tilavasta hotellihuoneestamme sekä hotellimme Hotel Jerezin uima-altaasta.

Kun matkustaa Espanjaan kesällä, etenkin heinä-elokuun vaihteessa, oppii nopeasti ymmärtämään siestan tärkeyden. Tämän kesän helle oli meillekin omaa luokkaansa, emme nimittäin kovinkaan usein vietä tuntikausia hotellihuoneessa keskellä päivää. Jerezissä hotellin lisäksi oivia paikkoja “paeta” hellesäätä, on vierailla kaupungin sherrybodegoissa. Vierailimme kahdessa, premiumsherryihin erikoistuneessa Lustaussa sekä Tio Pepe -sherrystään tunnetussa Gonzalez-Byassissa. Näistä lisää myöhemmässä postauksessa. Myös museot ja ilmastoidut ravintolat tarjoavat usein helpotusta hellesäähän. Me tosin päädyimme Jerezissä vierailemaan Círcuito de Velocidad de Jerezissä, eli moottoriradalla sekä Jerezin Alcazar -linnoituksessa. Mielenkiintoisia ja antoisia nähtävyyksiä molemmat, mutta superhelteellä on moottoriradan asfaltti noin +60-asteista ja linnoituksen puisetkin kaiteet niin kuumia, ettei niihin paljain käsin voi koskea.

20180804_134903 (1)
Circuíto de Jerez
IMG_20180803_160616_849
Alcazar de Jerez

Madridissa helpotusta helteeseen tarjoaa niin puistot kuin museotkin. Erityisesti sunnuntaisin voi suunnata Retiro-puistoon, jossa myös paikalliset viettävät vapaa-aikaa. Varjoisa paikka tekojärven vieressä olevalta terassilta, kylmä juoma ja hyvä kirja, mitäpä muuta sitä tarvitsee! Suosikkeihini Madridissa kuuluu myös Templo de Débod, erityisesti auringonlaskun aikaan. Näköalatorni Faro de Moncloa tarjoaa viilennyksen lisäksi uskomattomia näkymiä kaupunkiin ja viereinen Museo de Ámerica näkökohtia Espanjan historiaan siirtomaavaltana. Suosittelen molempia, oli hellettä tai ei!

IMG_20180806_225324_378
Templo de Débod
IMG_20180728_162641_505.jpg
Näkymä Faro de Moncloasta

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaa, myös treenisalit osoittautuivat tänä kesänä paikoiksi, joissa hellettä pystyi pakenemaan. Toki flamencotreenit niin Jerezissä kuin Madridissa olivat hikisiä, mutta salit ovat ilmastoituja ja lisäksi treenihiki on paljon helpompaa kestää kuin nihkeä, hellehiki. Treenirupeaman jälkeen on ihana suunnata hammamiin, jollainen löytyy niin Jerezistä kuin Madridista. Me nautimme hiljaisuudesta ja vilvoittavista vesistä Madridin Hammam al-Andalusissa. Ihanaa!

IMG_20180807_195443_123.jpg
Hammam al-andalus

Tämä kesä ja reissumme muistuttikin minua jälleen siitä, miten erilaista kuumuus voi olla eri paikoissa. On Madridin ja Jerezin kuiva ja kaikkea syleilevä kuumuus, on Cadizin nihkeä, meri-ilmasta johtuva kuumuus ja Suomen pistävämpi, paikallisempi kuumuus. Oli kuumuus millaista tahansa, voinemme todeta, että kuumaa oli, poikkeuksellinen kesä kaiken kaikkiaan. Syksyn viileneviä iltoja siis odotellessa!

IMG_20180731_185439_387.jpg
Cadiz mereltä päin

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover ja Vagabonda.

p.s. Blogiani voi nyt seurata myös Blogit.fi ja Bloglovin’ -palveluiden kautta!

 

 

Matkakirjat kertovat yhteisestä historiasta

Puolisoni kanssa olemme olleet matkakumppaneita jo yli kymmenen vuoden ajan. Yhteisen matkahistoriamme aikana minulla on ollut tapana tehdä matkoistamme kuvakirjoja, jotka kertovat yhteisestä historiastamme ja matkoistamme. Matkakuvakirjoihin on kätevä tallentaa niin matkakuvia kuin muistoja ja sattumuksia matkoiltamme.

20180527_145302
Kuvakirjojen historiaa, häämatka Malagassa ja Sevillassa 2009

 

Kirjoihin olen käyttänyt Ifolorin kuvakirjasovellusta, joka itselleni on muodostunut tutuksi ja turvalliseksi, mutta sovelluksia on muillakin toimijoilla. Jokaisen kannattaa valita itselleen sopivin. Parasta kuvakirjoissa on se tunne, joka tulee kun niitä selaa. Kaivoin tätä postausta varten kirjat esiin tauon jälkeen ja mieleeni palautuivat hienot yhteiset hetkemme matkoilta, ilo ja rakkaus, jota yhteisillä matkoilla olemme kokeneet, haasteet joihin on törmätty ja sattumukset, joista yhdessä on selvitty. Matkakirjat kuvaavat osuvasti yhteistä historiaamme ja muistuttavat, mitä kaikkea on yhdessä nähty ja koettu.

20180527_151345
Niin paljon yhteistä matkahistoriaa

 

Tavoitteenani on ollut tehdä vähintään yksi matkakirja per vuosi, välillä kuvamateriaalia on riittänyt erilliseen kirjaan per matka. Viime vuoden Prahan matkan kirja odottaa tosin viimeisen vuoden kiireiden vuoksi edelleen tekemistään, sen aika koittaa piaan. Tänä vuonna matkoja tehdään ainakin Madridiin ja Jereziin kesällä ja New Yorkiin syksyllä, kuvakirjamateriaalia siis tulossa jälleen runsaasti. Matka jatkukoon!

IMG_20170713_223057_939
Seuraava kirja koostuu Prahan matkamuistoista

 

Viisi vinkkiä Prahaan

Tämä teksti on aiemmin julkaistu Minna en el Mundo -blogissa 20.7.2017.

Aloitimme kesälomamme muutaman päivän reissulla kauniiseen Prahaan. Matkailijoiden suosima kaupunki oli ehdottomasti näkemisen arvoinen. Tässä minun top 5 vinkkinä kaupunkiin:

Strahovin luostari
Vaikka Prahan vanhassakaupungissa on nähtävää yllin kyllin ja Prahan linna on vierailemisen arvoinen, meidän suosikkinähtävyytemme kaupungissa oli Strahovin luostari ja sen ympäristö. Luostarin puutarhoiden rauha toi miellyttävää vastapainoa heinäkuun tungokseen. Luostarin alueella on kolme ravintolaa, joista kahdesta – St. Norbertissa ja Bellevuessa – söimme lounasta. Molemmat tarjoilevat sekä perinteistä tsekkiläistä ruokaa että luostarin panimotuotteita. Bellevuessa pääsee herkullisen tarjoilun lisäksi nauttimaan (ja maksamaan) mielestämme kaupungin parhaista näköaloista.

Praha1
Näköala Strahovin luostarilta

Vintage Design Hotel Sax
Yksi matkan ehdottomasti parhaimmista elementeistä oli viihtyisä mutta myös persoonallinen hotellimme Vintage Design Hotel Sax. Hotelli sijaitsee Mala Stranan puolella rauhallisella lähetystöalueella ja sieltä on vain lyhyt matka niin Strahovin luostarille kuin Prahan linnaankin. Myös Kaarlen sillalle kävelee noin kymmenessä minuutissa. Hotelli on persoonallisesti sisustettu 60- ja 70-luvun tyyliin ja palvelu on ensiluokkaista. Hotellin aamiainen on herkullinen ja monipuolinen. Voin suositella hotellia kaikille.

http://www.hotelsax.cz/

Praha2
Vintage Design Hotel Sax

Vinoteka U Mourenina
Todella viehättävä tuttavuus aivan hotellimme kulmilla oli viihtyisä viinibaari Vinoteka U Mourerina joka tarjoaa todella kohtuullisilla hinnoilla niin korkealuokkaisia tsekkiläisiä kuin italialaisia ja ranskalaisia viinejä. Viinibaarissa on hyvä hengähtää hetki vaikka ennen illallista hyvän viinilasillisen ääressä. Ystävällinen henkilökunta kertoo mielellään tuotteistaan ja viinejä myös myydään ulos baarista. Me nappasimme tuliaisiksi mukaan pullollisen erityisen hyvää tsekkiläistä valkoviiniä Tanzbergin viinitilalta.

Praha3
Vinoteka u Mourenina

Mlejnice
Vanhastakaupungista voi olla hankala löytää kohtuuhintaista ravintolaa, mutta sivukadulla aivan astronomisen kellon lähistöllä voi nauttia herkullista lounasta ravintola Mlejnicessa. Ravintola on matkailijoiden suosiossa, mutta siitä huolimatta ruoka on herkullista ja hinnat kohtuullisia. Myös palvelu on ystävällistä. Vaikka taksikuskimme etukäteen valisti meitä, että ravintoloissa tarjoiltu gulassi ei ole tsekkiläistä vaan unkarilaista perinneruokaa, on leivän sisässä tarjoiltu tummaan olueen valmistettu gulassi on todella maukasta. Suosittelen!

http://www.restaurace-mlejnice.cz/en/

Praha4
Mlejnice -ravintolan gulassi

U Magistra Kelly
Mala Stranan puolella suosittelen pientä perheravintolaa U Magistra Kellyä. Ruoka on herkullista ja todella edullista verrrattuna moniin muihin ravintoloihin. Täällä maistelimme ensiluokkaista possun potkaa ja todella herkullisia kinkkutäytteisiä perunamykyjä ja palan painikkeeksi nautimme paikallisia juomia. Ravintolassa käy vain käteinen, joten tähän kannattaa varautua.

20180513_114007
U Magistra Kellyn porsaanpotka

Vinkkejä Lissaboniin

Nämä vinkit vuodelta 2015 on aiemmin julkaistu Minna en el Mundo -blogin Mundo -osiossa. Vinkeissä olevat linkit on tarkastettu ennen uudelleenjulkaisua. 

Portugalin pääkaupunki on viehättävä matkakohde niin historiasta, kulttuurista kuin hyvästä ruoasta nauttivalle matkailijalle.

Lisboa1
Lissabon tunnetaan keltaisista raitiovaunuistaan.

 

The Art Inn -hotelli 
Ihastuttava The Art Inn -hotelli sijaitsee vain yhden kadun päässä Lissabonin pääaukiolta Rossiolta. Hotellissa on erinomainen palvelu, siistit ja tilavat huoneet, joissa on ilmastointi. Hotelli tarjoaa myös aamiaista pienessä aamiaishuoneessa ja aulassa myydään hotellin sisustuksen suunnitelleen taiteilijan Alejandra Prieton taidetta. Ainoa puute hotellissa on se, että siellä ei ole hissiä!

http://theartinn.com/locations/lisbon/

Lisboa2
Rossion aukio

 

Restaurante Frade dos Mares
Noin puolen tunnin kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta sijaitseva ravintola, jonka erikoisuus on merenelävät ja kalaruoat. Ravintolasta saa myös erinomaista pihviä. Ehdottoman suositeltava ravintola, johon on tehtävä pöytävaraus!!

http://www.fradedosmares.com/

Lisboa3
Frade dos Maren vihersimpukat

 

Sr. Fado
Viehättävä perheravintola, jossa omistajapariskunta kokkaa, tarjoilee ja loppuillasta laulaa ja soittaa fadoa. Todella sydämellinen palvelu! Varaa pöytä!

http://www.sr-fado.com/

Museu da Cerveja
Praca de Comerciolla sijaitseva panimoravintola, jossa on suuri terassi. Ravintola tarjoilee erityisesti portugalinkielisten maiden oluita sekä myös ravintolan omia tuotteita.

A Ginjinha
Pienen pieni baari, jossa myydään portugalilaista kirsikkalikööriä, ginjinhaa. Osta baarista muovimukillinen makeaa juomaa ja nauti se kadulla muiden kanssa. Likööriä voi myös ostaa mukaan.

Lisboa4
A Ginjinha

 

Päiväretki Cascaisiin

Cascais sijaitsee lyhyehkön junamatkan päässä Lissabonin Cais do Sodren asemalta. Pienessä kaupungissa voi nauttia niin merestä kuin merellisestä ruoasta sekä kauniista arkkitehtuurista.

Lisboa5
Escotilha bar, Cascais

Instagram Travel Thursday / Tänne haluaisin palata

Madrid aina mielessäin…

Ah Madrid, kaupunki, jossa olen käynyt lukemattomia kertoja ja jonne olen aina valmis palaamaan. Jopa niin, että kummastellessani puolisolleni, miksi emme käy enemmän ulkona, hän kysyy, haluanko ennemmin Helsingissä ravintolaan vai matkalle Madridiin. Vastaus on taattu joka kerta! Kävin kaupungissa ensimmäistä kertaa vuonna 2005 ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Vuosien varrella rakkauttani on lisännyt vuonna 2009 alkanut intohimoinen flamencoharrastukseni ja näistä kahdesta tämä blogipostaus nyt kertoo, Madridista ja flamencomatkailusta Amor de Dios -flamencoakatemiassa.

IMG_20180429_133921_336
La Isabelita -muraali Antón Martin -kauppahallin seinässä. Tässä rakennuksessa sijaitsee legendaarinen Amor de Dios -flamencoakatemia.

Madrid on kaupunki, jossa ei tarvitse (ellei halua) juosta lukemattomissa nähtävyyksissä vaan uskomattoman kauniista kaupungista, sinisestä taivaasta ja eläväisestä tunnelmasta voi ja kannattaa nauttia toreilla ja puistoissa. Yksi omista suosikkipaikoistani Madridissa on Templo de Débod, jonka puistosta avautuvia auringonlaskuja ja näköalaa Casa de Campo -puistoon ja kuninkaanlinnalle monet suuntaavat katsomaan iltaisin. Kaunis on myös Almudenan katedraali kuninkaanlinnaa vastapäätä. Katedraali loistaa kauniin vaaleana päivisin ja kullanhohtoisena auringonlaskun jälkeen.

IMG_20180404_203617_589
Templo de Débod
IMG_20180429_140422_171
Catedral de Santa María la Real de la Almudena

Upean tunnelman ja kauneutensa lisäksi Madrid on minulle nykyään myös rakas flamencoharrastukseni kautta. Legendaarinen Amor de Dios -akatemia on hyvin tunnettu myös Helsingin piireissä ja minäkin uskaltauduin vuonna 2016 lähes seitsemän vuoden harrastuksen jälkeen koululle Helsingissäkin vierailleiden huippumaestrojen María Juncalin ja Alfonso Losan johtamalle Veranos Flamencos de Amor de Dios -kesäkurssille. Osallistuin kokonaisuudessaan neljän viikon koulutusrupeaman ensimmäiselle viikolle keskitasolle (joka vastaa Suomessa noin ylempää jatkotasoa), mikä tarkoitti neljän tunnin yhtäjaksoista treenirupeamaa maanantaista perjantaihin. Vierailevana opettajana tuolla viikolla oli erittäin vaativa Rafael Estevez, jonka kurssista selviämistä pidän edelleen sitkeyden ja periksiantamattomuuden osoituksena. Sen verran kova koulu nuo viisi tuntia olivat kaltaiselleni perfektionistille. Viikon lopussa, varpaat muussina ja sydän onnesta pakahtuen, vannoin palaavani joku vuosi. Ehkä en vielä tänä vuonna, mutta kuitenkin…

IMG_20180405_114044_941
“Älä mukaudu muottiin, etsi oma tyylisi!” lukee Amor de Dios -akatemiaan nousevan portaikon ikkunassa.

Madridissa on myös oiva tilaisuus nähdä flamencoa, niin sanottuja tablaoita on kaupungissa useita ja monet niistä ovat varsin tasokkaita. Suuria nimiä nousee lavalle päivittäin ja kaltaiselleni “aficionadolle” kattaus on aikamoinen. Suosittelen tablaoita myös flamencoa tuntemattomalle, mikäli haluaa nähdä jotain todella espanjalaista. Omaksi valinnakseni useimmiten on valikoitunut Casa Patas -tablao, joka on yksi kaupungin tunnetuimmista ja tablaon ravintolassa olemme puolisoni kanssa nauttineet myös herkullisia illallisia ennen iltakymmenen näytöstä. Ehkäpä ensi kerralla valitsen jonkin muun tablaon, omaa valintaani ohjaa hinta-laatusuhteen lisäksi myös esiintymisvuorossa oleva artisti, mutta Casa Patasta voin suositella kenelle tahansa.

IMG_20180404_184933_521
Casa Patas -flamencotablao

Tänäkin kesänä piipahdan Madridissa vähintäänkin muutaman päivän ajan, vaikka varsinainen kohteemme on tällä kertaa Jerez de la Fronteran kaupunki Andalusiassa. Tuosta matkasta ja flamencotunneista flamencon kehtona tunnetussa Jerezissä paljon lisää tässä blogissa myöhemmin tänä vuonna!

Viva Madrid! Viva el arte flamenco!

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover ja Vagabonda.

IGTT_logo