Lokakuun lopulla toteutui vihdoin keväällä jalkavamman vuoksi peruuntunut New Yorkin matkamme, jolla juhlistimme sekä matkakumppanini taannoista 40-vuotissyntymäpäivää että molempien taannoista valmistumista opinnoistamme. Matkan varrelle sattui myös minun syntymäpäiväni, joten juhlan aiheita oli matkallamme monia. Tässä postauksessa esittelen muutamia kohteita, joihin tutustuimme.

Empire State Building
Yksi kohteista, jossa ehdottomasti halusimme vierailla New Yorkin matkamme aikana, oli Empire State Building, jonka näköalat jäivät meiltä aiemmalla matkallamme näkemättä matalien pilvien vuoksi. Koska ensimmäisenä matkapäivänämme pilvet olivat korkealla, suuntasimme tornille heti aamusta. Aamuinen vierailu kannatti, sillä emme joutuneet jonottamaan kovinkaan kauaa. Myös liput kannattaa ostaa netistä etukäteen, jotta välttää lippujonossa odottamisen. Ensimmäinen hissi vie vierailijat 80. kerrokseen, jossa esitellään tornin historiaa. Tuosta kerroksesta noustaan toisella hissillä 86. kerroksen näköalatasanteelle. Ylin 103. kerroksen tasanne oli valitettavasti suljettuna, mutta lievästi korkeanpaikankammoiselle riitti hienot näkymät alempaakin. Kierroksen lopuksi voi ostaa tuliaisia tornin myymälästä. Ylimääräisenä vinkkinä, tornin alakerrasta löytyy Heartland Breweryn panimoravintola, jossa voi nauttia virvokkeita kierroksen jälkeen.

Brooklyn Brewery
Toinen nähtävyys, jossa ehdottomasti halusimme vierailla, oli Brooklynissa sijaitseva kansainvälistäkin mainetta niittänyt Brooklyn Brewery -panimo. Panimoon pääsee Manhattanilta kätevästi metrolla tai taksilla. Panimokierros alkaa ilmoittautumisen yhteydessä tarjoillun lippulaivatuotteen, Brooklyn Lagerin, maistelulla. Tämän jälkeen eläväinen opas kertoo panimon historiasta ja kierrättää panimon tuotantotiloissa. Samalla vierailijat pääsevät maistamaan panimon sour -olutta. Uutuutena panimossa on tänä vuonna valmistunut VIP-tila, johon vierailijat viedään kuulemaan lisää tarinoita panimon historian varrelta. VIP-tilassa vierailijoille tarjoillaan myös kaksi olutta, joista toisen vierailijat saavat itse kaataa laseihinsa oluthanoista. Sour-lasin vierailijat saavat mukaansa matkamuistoksi. Kierroksen jälkeen on mahdollista jäädä nauttimaan lisää panimon tuotteita panimobaariin tai ostaa tuliaisia panimon myymälästä.

Circle Line – Best of NYC -risteily
Kaupunkilomalla tulee väkisinkin käveltyä todella paljon ja välillä on kiva katsella nähtävyyksiä myös istuallaan. Me valitsimme kaupunkikierrokseksemme Circle Line-yrityksen Best of NYC -risteilyn. Risteily kestää 2,5h ja kiertää normaalisti koko Manhattanin saaren. Meidän vierailupäivänämme Hudson- ja East River -jokien vesi oli kuitenkin todella korkealla vesisateen ja tuulen vuoksi, joten käännyimme ympäri Rooseveltin saaren jälkeen ja palasimme takaisin samaa reittiä kuin tulimmekin. Sumusta johtuen, emme nähneet pilvenpiirtäjien yläosia, mutta risteily oli omanlaisensa kokemus, totesimme, että emmepä ole ennen olleet jokiristeilyllä sateisessa ja tuulisessa New Yorkissa. Vapaudenpatsaan näimme kuitenkin varsin hyvin ja varsin läheltä, joten kohokohtia risteilyllä kuitenkin riitti.

Tenement Museum
Museoita New Yorkissa riittää ja me valikoimme vierailtavaksi tällä kertaa kaksi, joista ensimmäisenä vierailimme Manhattanin Lower East Sidella sijaitsevassa Tenement Museumissa. Museo kertoo opastetuilla kierroksilla New Yorkiin saapuneiden siirtolaisten tarinoita kahden asuinrakennuksen, tenementin, asukkaiden tarinoiden avulla sekä järjestää kävelykierroksia siirtolaisten asuttamassa kaupunginosassa. Me osallistuimme museon uusimmalle asuntokierrokselle Under One Roof, joka kertoi kolmen siirtolaisperheen tarinaa toisen maailmansodan jälkeen. Kierrosta ennen tai sen lopuksi on mahdollista vierailla museon monipuolisessa kaupassa. Voin suositella museota lämpimästi ja palaamme itse museoon toiselle kierrokselle jos/kun New Yorkissa jälleen vierailemme. Lippujen ostoa etukäteen kannattaa ainakin harkita, sillä todella suuri osa kierroksista oli loppuunmyytyjä kierrospäivänä.

Intrepid Sea, Air and Space Museum
Toinen museo, jossa vierailimme oli Hudson-joen rannalla lentotukialuksella sijaitseva Intrepid Sea, Air and Space Museum. Onneksemme olimme ostaneet liput jo etukäteen netistä, sillä saapuessamme paikalle museon aukeamisaikaan, oli lippujono valtava. Me taas pääsimme kävelemään suoraan sisään, joten suosittelen. Avaruussukkula oli vierailupäivänämme suljettu, mutta museo hyvitti meille sen osuuden sisäänpääsystä ja pääsimme tämän jälkeen tutustumaan Growler-sukellusveneeseen ja lentotukialuksen yläkannella oleviin lentokoneisiin ja helikoptereihin. Lentotukialuksen sisäosissa näimme muun muassa miehistön entisöityjä tiloja. Verrattuna aiemmin kesällä vierailemaamme Forum Marinum -museoon Turussa, ei Intrepidissä valitettavasti päässyt tutustumaan tiloihin yhtä yksityiskohtaisesti, mutta museo oli siitä huolimatta näkemisen arvoinen.

New Yorkissa nähtävää ja koettavaa riittää kaikille aisteille. Huomasimme useaan otteeseen toteavamme jonkin nähtävyyden jäävän seuraavalle kerralle, joten palaamme varmasti. Lisää New Yorkin fiiliksiä blogissa myöhemmin.
Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover ja Vagabonda.
Hyvät New York vinkit. Me käytiin kahdessa näköalatornissa eli myös Rockefellerissä. Ostin kummastakin kahvimukin. Siitä on parasta juoda kahvia. Museoissa me ei keritty käymään. Olisi kyllä pitänyt edes yhdessä.
LikeLiked by 1 person
New Yorkissa riittää nähtävää! Meillä jäi tuo Top of the Rock vielä näkemättä. 😊
LikeLiked by 1 person
Niin riittää useammaksikin kerraksi.
LikeLiked by 1 person
Hieno kuva Vapaudenpatsaasta, sateisessa kuvassa on tunnelmaa! Brooklyn Brewery -kierros vaikuttaa kattavalta ja mielenkiintoiselta, kävisin siellä varmasti itsekin, sitten joskus kun vihdoin pääsen New Yorkiin… 🙂
LikeLiked by 1 person
Kiitos! Suosittelen Brooklyn Brewerya! 😊
LikeLike
Voi ei, New York -kuumehan tästä taas heräsi. Se on kaupunki, johon tuntuu, etten voi kyllästyä. Toki en ole viettänyt siellä kuin korkeintaan viikon kerrallaan ja vain muutaman kerran, mutta silti. 🙂
LikeLiked by 1 person
Samoin, nyt oltiin toista kertaa ja kyllä jäi nähtävää vieläkin. Mutta onneksi sinne ehtii vielä. 😊 Kovin usein ei lompakko anna periksi. Viikko oli meidän mielestä juuri passeli aika New Yorkiin, sen verran aktiivisia ollaan kaupunkilomalla.
LikeLike