Pako Porvooseen

Trumpin ja Putinin vallatessa Helsingin kesälomallamme, oli meidän keksittävä tehtävää kotikaupungin ulkopuolella. Koska sää oli mitä mainioin, avoautoilimme Porvooseen nauttimaan kesäkaupungin antimista. Tässä meidän valintamme kesäpäivään.

 

Jokiranta

Porvoon jokirannassa on paljon nähtävää. Vanhankaupungin suunnalla rantaa hallitsevat satamavarastoina toimineet punaiset ranta-aitat. Nykyisin aitoissa sijaitsee muun muassa asuntoja, myymälöitä ja bed & breakfast. Näkymää ranta-aitoille voi ihastella muun muassa Porvoon Paahtimon terassilta nauttien samalla paahtimon omasta kahvista tai muista virvokkeista. Suosittelen ostamaan paahtimon kahveja myös kotiin, oma suosikkini on chili-suklaakahvi, jota tarttui mukaan tälläkin kertaa.

20180716_133537.jpg
Jokirannan ranta-aittoja Porvoon Paahtimon terassilta

 

Kun jokirantaa kävelee vierasvenesatamaa kohti, löytää monia viihtyisiä terassi- ja laivaravintoloita. Meidän valintamme näistä ravintoloista kohdistui tällä kertaa vain kesäisin toimivaan Kiva -kesäterassiin. Kiva toimii niin kahvilana kuin baarina ja tarjoilee mutkatonta, mutta maistuvaa street foodia. Kivasta pääsee nauttimaan jälleen vapusta 2019 eteenpäin.

20180716_160653
Maistuva lounas Kiva-kesäterassilla

 

Vanha Porvoo

Jokirannan lisäksi Vanha Porvoo on must jokaiselle Porvoon kävijälle. Vanhastakau-pungista löytyy niin historiallisen upea Porvoon tuomiokirkko kuin uskomaton valikoima hyviä ravintoloita ja kahviloita. Lisäksi Vanhasta Porvoosta löytyy ostettavaa koruista ja antiikista aina historiallisiin leluihin.

20180716_160416
Raatihuoneen tori kauniina kesäpäivänä

 

1400-luvulta peräisin oleva Porvoon tuomiokirkko sijaitsee upealla paikalla korkean mäen päällä ja sieltä voi ihastella jokimaisemaa. Kirkossa kannattaa myös vierailla sisällä, mikäli kirkot kiinnostavat. Myönnettävä on, että me pakenimme kirkkoon tänä kesänä uskomatonta kesähellettä, josta saimme lomallamme nauttia. Näkemisen arvoinen kirkko kuitenkin oli.

20180716_160525
Porvoon tuomiokirkko

 

Koska nautimme lounaan Porvoossa tällä kertaa jokirannassa, päätimme nauttia jälkiruoan vanhassa kaupungissa. Artesaanijäätelöbuumi oli rantautunut myös Porvooseen ja jäätelöä tarjottiin useammankin ravintolan terasseilla. Me päädyimme maistelemaan Vanhan Porvoon jäätelötehtaan antimia varjoisalla pikkukujalla. Herkkua oli!

20180716_160851
Raikasta jäätelöä Vanhan Porvoon sivukujalla

 

Vaikka itselleni Porvoo on perinteisesti ollut kesäinen vierailukohde, on Porvoo tunnelmallinen kohde myös muina vuodenaikoina. Ehkäpä seuraavaksi suuntaankin Porvooseen esimerkiksi joulunaikaan joulumarkkinoille!

 

Kesäkuun kuukauden resepti

Kesäisten ilmojen palatessa vajaan viikon tauon jälkeen, julkaisen kuukauden reseptinä raikkaan mutta ruokaisan tomaatti-chorizosalaatin ohjeen. Ohje on alunperin tv:stä tutun Jamie Oliverin käsialaa, mutta olen tehnyt siitä oman versioni ja hyödynnän esimerkiksi ihanaa kotimaista ruisleipää. Resepti on luettavissa kuukauden reseptit -sivulla.

Blogi on siirtynyt kesäaikaan ja uusia postauksia ilmestyy heinäkuun loppupuolelle saakka noin kerran viikossa. Heinä-elokuun vaihteessa blogi lomailee ja palaa jälleen asiaan elokuun puolen välin tienoilla. Kuulumisiin kuitenkin vielä sitä ennen! Nautinnollisia kesäpäiviä kaikille lukijoilleni!

IMG_20180609_193528_490
Turun kesämaisemaa