Elämää koronan aikaan

Sol y Sombra Blog juhlii tänä viikonloppuna 2-vuotissynttäreitään. Synttäriä oli tarkoitus juhlia viimevuotiseen tapaan Nordic Flamenco -klubilla ja tämän päivän postauksen oli tarkoitus olla omistettu tuolle tapahtumalle. Toisin kuitenkin kävi ja Nordic Flamenco -klubi on muiden tapahtumien tapaan siirretty tulevaisuuteen. Tuntuupa muuten, että syksyn kalenteri alkaakin jo täyttyä aika lailla, kun kaikki odotamme, että pääsisimme jälleen palaamaan normaaliin.

IMG-1533
2-vuotisjuhlatulppaaneja Turusta

Blogin kaksivuotissynttäri tullaankin siis flamencojuhlan sijaan muistamaan siitä, kun Uusimaa eristettiin muusta Suomesta koronan vuoksi. Korona on pistänyt elämämme uusiksi tavalla, jota voidaan kuvata lähinnä omituiseksi. Tilanteen outoudesta huolimatta olen huomannut, että poikkeustilassa tärkeimmät asiat nousevat esiin. Tilanne osoittaa, että tärkeintä on terveys, perhe, ystävät ja rakkaat asiat, kuten itselleni flamenco. Myös matkustamaan pääsemme jälleen tulevaisuudessa, kun nämä muut asiat ovat turvattuja.

285BB558-6574-4FBE-B678-2D43CD106792
Oma parvekestudioni on tärkeä henkireikä

Elämme siitä onnellisessa tilanteessa, että eristyksessäkin meidän on helppo jakaa tuntemuksiamme niin puhelimitse kuin erilaisten sosiaalisen median kanavien kautta. Perheen ja ystävien kanssa voi soittaa videopuheluita ja pitää jopa ryhmätapaamisia, kuten omien ystävieni kanssa teimme perjantaina. Sosiaalisen median kanavat ovat täynnä erilaisia flamencohaasteita, joihin minäkin olen osallistunut, oman parvestudioni rauhassa. Pahoittelut vaan naapureille pienestä töminästä, joka parvekkeeltamme välillä kuuluu. Olemme Suomessa myös siitä onnekkassa tilanteessa, että ulkoilu on sallittu ja lenkkipoluille pääsee haistelemaan raitista ilmaa, kun vaan löytää ne lenkkipolut, joita ei vielä ole ylikansoitettu.

Omalta osaltani voin myös todeta, että toimeentuloni on turvattu, mikä valitettavasti ei ole niin varmaa monelle taiteilijalle, ravintoloitsijalle tai muulle yrittäjälle. Uskoisin tämän tilanteen tuovan entistä selvemmäksi ainakin itselleni sen, että materia on vain materiaa ja tärkeintä on henkinen pääoma kuten taide erilaisissa olomuodoissaan sekä hyvinvointi eri palvelumuodoissaan. Näihin pyrin jatkossa panostamaan oman kuluttamiseni, sillä ne antavat itselleni niin paljon enemmän kuin mikään materiaalinen esine voisi.

IMG_1501
Nordic Flamenco vol. 2 pidetään syyskuussa, silloin juhlitaan taas

Turvallista on kai sanoa, että tämäkin tilanne menee ohi ja tämän jälkeen olemme entistä vahvempia ja arvostamme toisiamme enemmän. Tapahtumiakin järjestetään jälleen ja silloin pääsen minäkin juhlimaan blogin 2-vuotissynttäreitä, vaikkakin sitten puoli vuotta jälkikäteen. Nordic Flamenco, niin kuin monet muutkin tapahtumat, onneksi järjestetään ja silloin taide ja elämä taas voittaa. Voimia ja terveyttä kaikille seuraajilleni tähän poikkeukselliseen aikaan ja pysytäänhän kotona!

Sol y Sombra Blog 1-v

Sol y Sombra Blog juhlii tänä viikonloppuna 1-vuotissyntymäpäiviään. Juhlan kunniaksi skoolattiin cavalla ja korvapuustilla, eli Suomen ja Espanjan parhaimmistolla. Flamencoa juhlaan kuuluu ilman muuta, eilen ja huomenna ruotsalaisen flamencotanssija Ann Sehlstedtin ihastuttavalla kurssilla ja tänään loppuunmyydyllä Nordic Flamenco Clubilla. Ensi viikonloppuna muuten lisää flamencojuhlaa Oslon flamencofestareilla!

Mahtavaa viikonloppua blogin lukijoille!

Bloggausta ja somenäkyvyyttä

Sol y Sombra Blog täyttää parin viikon päästä vuoden. Vuoteen on mahtunut monenmoisia matka-, ruoka- ja flamencoaiheita kuin myös juttuja kaupunkiasumiseen ja bloggaamiseen liittyen. Nykyinen blogini ei suinkaan ole ensimmäiseni, mutta nyt ensimmäistä kertaa postauksia on ilmestynyt muutamia poikkeuksia lukuunottamatta viikoittain, alkuun jopa kaksi kertaa viikossa. Tämä on myös ensimmäinen blogi, jolle olen luonut omaa somenäkyvyyttä niin Facebookissa, Twitterissä kuin Instagramissa.

IMG_20190113_155108_907
Somekanaviin löytyy hienoa sisältöä muun muassa sunnuntaikävelyiltä.

Bloggaus ja blogin somekanavat vaativat jatkuvaa suunnittelua, jotta sisältöä löytyy niin viikottaisiin blogipostauksiin kuin somenäkyvyyteen postausten välillä. Tämä aiheuttaa jonkin verran keskustelua kotona, kun jokainen sunnuntaikävely ja lounas ja illallinen on mahdollista materiaalia blogin somekanaviin. Yksi viikottainen blogipostaus kun ei nykyään enää riitä pitämään seuraajien mielenkiintoa yllä. Eri kanavat vaativat myös erilaista sisältöä.

20180818_100024
Somesisällöksi soveltuu myös kesän ensimmäinen tai viimeinen jäätelö.

Jonkin näköinen balanssi somenäkyvyydessä on pidettävä. Esimerkiksi viettäessäni juhlapäivää aviomiehen kanssa, pyrin hoitamaan mahdolliset valokuvaukset ennen juhlaillallisesta nautiskelua. Näin voin nauttia varsinaisesta illallisesta rauhassa puolisoni kanssa. Ystävien kanssa pyrin usein kysymään pahastuvatko he, mikäli otan kuvan kesken aterian. Kävelylenkeillä, tapahtumissa ja matkoilla jokainen hetki on “photo opportunity” ja aina välillä sanomistakin tulee, kun kesken lenkin täytyy pysähtyä kuvaamaan.

IMG_20190107_190904_288
Ruoka on usein kuvauksellista, etenkin ruokabloggaajan näkökulmasta.

Joskus käy myös niin, että jälkikäteen huomaa “sen oikean” kuvan jääneen puuttumaan ja joskus taas kuvaaminen on kiellettyä. Tuolloin bloggaajan täytyy käyttää mielikuvitustaan, pyytää kuvia muilta tai lainata muista sisällöistä. Tällöin ensi arvoisen tärkeää on muistaa mainita, mistä kuva tai sisältö on peräisin.

20180407_160130
Sisältöjen tuottaminen vaatii suunnitelmallisuutta ja mielikuvitusta.

Keskustelin taannoin somenäkyvyydestä erään henkilön kanssa ja hän totesi olevan erittäin ärsyttävää, kun someen tuotetaan vain niin sanotusti täydellistä sisältöä. Itse en koe asian olevan niin ja siksi yritänkin tuottaa myös arkipäiväistä sisältöä, etenkin Instagramin storeihin. Mielestäni somessa mennäänkin enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että ei tuoteta vain kiiltokuvamaista sisältöä vaan tuodaan esiin oikeaa elämää. Ollaan enemmän omia itsejämme ja tuotetaan omannäköistä sisältöä. Ollaan hiomattomia timantteja visuaalisuutta ja tarinallisuutta unohtamatta.

IMG_20190126_150053_485.jpg
Myös arkisemmat hetket, kuten bata de colan lumipesu, soveltuvat sisällöksi flamencobloggaajalle.

Niin tai näin, blogini vuosipäivän kynnyksellä, kiitos teille siitä, että olette sisältöäni seuranneet. Annetaan kevätauringon lämmittää!

Matka aurinkoon ja varjoon alkakoon!

Sol y Sombra Blog on matkoja, elämyksiä ja matkavinkkejä. Espanja on intohimo ja flamenco elämäntapa. Matkakohteet ovat useimmiten Euroopassa, mutta myös muut mantereet kiinnostavat. Matkaseurana useimmiten puoliso. Myös kotipaikkani Helsinki on usein tutkimuskohteena. Blogia rakennan keväällä 2018! Sitä ennen kirjoituksiini voi tutustua osoitteessa: www.minnaenelmundo.blogspot.fi
img_20170105_100559_653.jpg