Sol y Sombra Blog on matkoja, elämyksiä ja matkavinkkejä. Flamenco on elämäntapa ja Espanja intohimo, mutta matkoilla käydään myös muualla. Kotipaikkani Helsinki on tärkeä tutkimuskohde. Matkaseurana useimmiten puoliso. Kun en matkusta tai tanssi flamencoa, kokkaan! Parhaat reseptini jaan "kuukauden reseptit" -sivulla. Previous blog ranked #24 of top flamenco blogs to follow. Flamenco content in English under Minna en el Mundo.
Ulkomailla törmää usein katutaiteeseen ja etenkin muraalitaiteeseen, jolla elävöitetään ympäristöä. Nyt tällaista katutaidetta näkyy yhä enemmän myös Helsingissä. Erityisesti Itä-Pasila on mielletty harmaaksi kaupunginosaksi, mutta vuosien 2017-2018 aikana kaupunginosaan on ilmestynyt 50 katutaideteosta suomalaisilta ja ulkomaalaisilta katutaiteilijoilta. Pasilan katutaiteesta voi lukea lisää Helsinki Urban Artin sivuilta.
Minun reiteilläni Pasilan katutaidetta löytyy niin työmatkalta Länsi-Pasilan ja Konepajan väliltä kuin lenkkipoluiltani. Helsinki Urban Art järjestää myös Pasilan katutaidekävelyitä ja heidän sivuiltaan löytyy kartta taideteoksista myös omatoimisille tutustumiskierroksille. Kuvissa muutamia taideteoksia minun reiteiltäni:
Pasila ei ole ainoa kaupunginosa Helsingin kantakaupungissa, josta katutaidetta löytyy. Olen siitä onnekas, että asun mukavan kävelymatkan päässä useista taideteoksista. Toukolasta, Intiankadun ja Hämeentien, kulmasta löytyy asuinkerrostalon päätyyn maalattu taideteos, joka kuvaa kaupunginosaa erinomaisesti Arabian tehtaineen ja raitiovaunuineen.
Myös Vallilasta löytyy värikästä katutaidetta maalattuna kerrostalon päätyyn. Upea, värikäs taideteos elävöittää teollista miljöötä ja ilahduttaa alueella kulkevaa.
Upea maaliskuinen auringonpaiste kutsuu tutustumaan alueen katutaiteeseen lisää. Helsinki Urban Artin kartta siis auki ja taidekävelylle! Aurinkoista sunnuntaita kaikille lukijoilleni!
Tammikuun alussa, vuoden pimeinä hetkinä, Helsingissä järjestetään Lux Helsinki -festivaali, joka täyttää kaupungin, tai osan siitä, viideksi päiväksi valolla. Tänä vuonna Lux Helsinki järjestettiin aivan keskustan tuntumassa ja valotaideteokset täyttivät alueen Kansalaistorilta Etu-Töölöön. Lux Helsingin reitille osui myös itsenäisyyspäivän aikoihin avattu uusi keskustakirjasto Oodi.
Keskustakirjasto Oodi
Helsingin uusi keskustakirjasto Oodi avattiin Kansalaistorille joulukuussa. Uusi kirjasto lupaa sivuillaan olevansa “juuri sitä, mitä toivot sen olevan”. Oodi ei ole vain kirjasto vaan se on kansalaisten olohuone, jossa voi järjestää taidetapahtumia, kokouksia, tavata ystäviä tai vain lukea ja rentoutua. Kirjastossa on kolme erilaista kerrosta, joista ylimmässä sijaitsee varsinainen, perinteinen kirjastokerros. Oodi on upea, Arkkitehtitoimisto ALAn suunnittelema kotimainen taideteos, jossa minua miellyttää erityisesti puun käyttö materiaalina. Matalat valkoiset kirjahyllyt luovat tilaan avaran tunnelman. Ainoastaan kirjojen vähyys ihmetyttää, ehkäpä kirjaston suosio on yllättänyt myös tekijänsä.
Lux Helsinki 2019
Helsingin kaupungin järjestämän Lux Helsingin varsinaisella reitillä nähtiin tänä vuonna 12 teosta ja satelliittiteokset ulottuivat Ylioppilastalolta aina Espoon Hanasaareen asti. Itse ehdin festivaalille vasta sen viimeisenä päivänä, mutta kyllä kannatti jälleen tehdä tilaa kalenterista tälle kierrokselle. Väkeä riitti viimeisenä iltanakin varsin runsaasti ja me jätimme tällä kertaa viimeisen, 12 teoksen väliin pitkän päivän ja teokseen johtavan jonon uuvuttamina.
Suosikkini kierroksella olivat esitysjärjestyksessä:
Nervanderin puistikon valloittanut Ivo Schoofsin Large Pendulum Wave:
Lux Helsingin ja keskustakirjasto Oodin kanssa Helsingin kaupunki on mielestäni onnistunut erinomaisesti. Seuraavaa Lux-festivaalia saamme jälleen odottaa vuoden verran, mutta rohkaisen kaikkia vierailemaan Oodissa ja nauttimaan sen ainutlaatuisesta tunnelmasta. Taide on kaikille.
Yksi New Yorkin matkamme kohokohdista oli Stomp – Rhythm of New York. Show oli yksi parhaista koskaan näkemistäni ja vaikka osasin odottaa mahtavaa elämystä, ylitti tämä odotukseni. Matkakumppanilleni Stomp oli uusi tuttavuus, mutta myös hänen mielestään show oli huikeudessaan omaa luokkaansa.
Stompin perusajatus on tuottaa ääntä ja rytmiä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Show on saanut alkunsa Brighonista, Iso-Britanniasta vuonna 1991. Tuotantoja on nykyään useita ja yksi niistä on esiintynyt pysyvästi New Yorkin Orpheum Theaterissa jo vuodesta 1994 lähtien. Ensi vuonna Stomp siis juhlii 25-vuotispäiväänsä New Yorkissa.
Lavalla on kahdeksan toinen toistaan uskomattomampaa esiintyjää, joilla kaikilla on omat vahvuudet ja omanlaisensa esiintymistausta aina tanssijoista muusikkoihin ja koomikkoihin. Jokaisen vahvuuksia myös käytettään showssa huikealla tavalla ja minua kiehtoi erityisesti se, miten esiintyjät tuottavat ääntä käyttäen fysiikkaansa eri tavalla. Osa esiintyjistä on selkeästi kehollisempia ja käyttivät kroppaansa vapaammin kun taas toiset ovat hallitumpia ja hillitympiä, ikään kuin tiukempia. Koska itselleni vapaa vartalonkäyttö ilmaisussa on luontaista, nautin kyseisen illan esiintyjistä eniten muun muassa Ivan Salazarin ja Kayla Cowartin fyysisestä tavasta tuottaa ääntä ja ilmaista itseään. Jokaisella esiintyjällä on myös oma roolinsa näytöksessä, Ivan Salazar ja Sean Perham erityisesti ottivat kontaktia yleisöön, välillä korostetunkin humoristisesti.
Ääntä todellakin tuotetaan showssa kaikilla tavoin ja käytössä olivat niin tulitikkuaskit, tupakansytyttimet, lattiaharjat, muovipussit, muovipussit kuin lavuaaritkin. Esiintyjät hallitsivat välineensä ihailtavan hyvin, ajoittain olimme aivan ällistyneitä, miten synkronoidusti ääntä tuotettiin ja millaisilla välineillä. Toki turvatoimet oli otettu pienessä Orpheum Theaterissa ja ostoskärryjä käytettäessä lavalle viritettiin turvaköysi. Turvallisuuden vuoksi myöskään ensimmäiselle riville ei oltu myyty paikkoja lainkaan. Teatterissa nimittäin yleisö pääsi todella lähelle lavaa. Tästä pidinkin näytöksessä erityisesti. Pieni ja hieman nukkavierukin teatteri ja välillä korvia huumaavaksikin nouseva äänimaailma tekivät esityksestä helposti lähestyttävän. Yleisö myös otettiin osaksi showta opettamalla heille erilaisia rytmiikoita ja esityksen lopuksi esiintyjiä pääsi kiittämään ulko-ovella. Voin suositella showta aivan kaikille, niin rytmiikkaa tunteville kuin muillekin. Lähes kaksi tuntia menee kuin siivillä ja näytöksen jälkeen huomaa itsekin tuottavansa ääntä kaikella mitä käteen sattuu.
p.s. Kaikenlainen kuvaaminen on ehdottoman kiellettyä teatterissa. Tämän vuoksi tässä postauksessa olevat kuvat on lainattu Stompin omilta Instagram-sivuilta.
Aurinkoinen lauantaipäivä Helsingissä sai minut muistelemaan taannoista New Yorkin matkaamme ja erityisesti kaupungin kahta hienoa puistoa, Central Parkia ja The High Linea. Puistot ovat meille tärkeä osa kaupunkimatkailua, sillä niiden vehreys ja rauhallisuus tuo vaihtelua kaupungin sykkeeseen. Eipä puistoja turhaan kutsuta kaupungin keuhkoiksi, niissä on hyvä käydä hengähtämässä hektisinä hetkinä.
Central Park
New Yorkin ikoninen keskuspuisto on varmasti kaikille tuttu elokuvista. Aina 59. kadulta 110 kadulle ulottuva puisto on myös yksi minun lempipaikoistani New Yorkissa. Nähtävää siis suuressa puistossa riittää. Tutustuttuamme aiemmin puiston eteläisimpään osaan otimme nyt kohteeksemme pohjoisemmat osat aina länsipuolelta John Lennonin muistomerkiltä itäpuolella sijaitsevaan Conservatory Gardens -puistoon asti ja vietimme rauhaisan sunnuntaipäivän kävellen puistossa, ehkäpä eksyenkin välillä. Olipa hienoa kävellä Jackie Kennedy Onassis Reservoirin reunamia nauttien samalla Upper West Siden näkymistä tekojärven toisella laidalla. Puistoon palasimme vielä ennen kotiinlähtöä nautiskelemaan auringonpaisteesta ja virvokkeista legendaarisen Boathouse -ravintolan terassilla.
High Line Park
Toinen huikean hieno puisto New Yorkissa on vanhalle tavarajunaradalle rakennettu The High Line, joka nimensä mukaisesti sijaitsee katujen yläpuolella. Puisto sijaitsee Manhattanin länsipuolella, alkaen 34. kadulta ja jatkuen aina Chelsean kaupunginosasta Gansevoort -kadulle (13. kadun alapuolella). Vuonna 2009 avattu puisto on New Yorkin kaupungin ja asukkaiden yhdessä pelastama, ainutlaatuinen puisto, jossa taide ja luonto ovat läsnä aivan keskellä kaupunkia. Helsingissä Pasilan Konepajan kupeessa asuvalle urbaani rautatiepuisto tuntuu hyvin kotoisalta, mutta se on näkemisen arvoinen kaikille ja antaa jälleen erilaisen näkökulman hyvin monipuoliseen kaupunkiin.
New Yorkin kokoiseen kaupunkiin mahtuu uskomaton määrä puistoja ja niistä ehdimme tälläkin kertaa vain muutamaan. Aiemmalta reissulta mieleen jäi historiallinen Washington Square Park sekä aivan Manhattanin eteläosassa sijaitseva Bryant Park. Kokematta jäi vielä ainakin Brooklyn Bridge Park Brooklynissa sekä East Riverilla sijaitseva Roosevelt Island viheralueineen. Ehkäpä siis vielä palaamme.
Lokakuun lopulla toteutui vihdoin keväällä jalkavamman vuoksi peruuntunut New Yorkin matkamme, jolla juhlistimme sekä matkakumppanini taannoista 40-vuotissyntymäpäivää että molempien taannoista valmistumista opinnoistamme. Matkan varrelle sattui myös minun syntymäpäiväni, joten juhlan aiheita oli matkallamme monia. Tässä postauksessa esittelen muutamia kohteita, joihin tutustuimme.
Empire State Building
Yksi kohteista, jossa ehdottomasti halusimme vierailla New Yorkin matkamme aikana, oli Empire State Building, jonka näköalat jäivät meiltä aiemmalla matkallamme näkemättä matalien pilvien vuoksi. Koska ensimmäisenä matkapäivänämme pilvet olivat korkealla, suuntasimme tornille heti aamusta. Aamuinen vierailu kannatti, sillä emme joutuneet jonottamaan kovinkaan kauaa. Myös liput kannattaa ostaa netistä etukäteen, jotta välttää lippujonossa odottamisen. Ensimmäinen hissi vie vierailijat 80. kerrokseen, jossa esitellään tornin historiaa. Tuosta kerroksesta noustaan toisella hissillä 86. kerroksen näköalatasanteelle. Ylin 103. kerroksen tasanne oli valitettavasti suljettuna, mutta lievästi korkeanpaikankammoiselle riitti hienot näkymät alempaakin. Kierroksen lopuksi voi ostaa tuliaisia tornin myymälästä. Ylimääräisenä vinkkinä, tornin alakerrasta löytyy Heartland Breweryn panimoravintola, jossa voi nauttia virvokkeita kierroksen jälkeen.
Brooklyn Brewery
Toinen nähtävyys, jossa ehdottomasti halusimme vierailla, oli Brooklynissa sijaitseva kansainvälistäkin mainetta niittänyt Brooklyn Brewery -panimo. Panimoon pääsee Manhattanilta kätevästi metrolla tai taksilla. Panimokierros alkaa ilmoittautumisen yhteydessä tarjoillun lippulaivatuotteen, Brooklyn Lagerin, maistelulla. Tämän jälkeen eläväinen opas kertoo panimon historiasta ja kierrättää panimon tuotantotiloissa. Samalla vierailijat pääsevät maistamaan panimon sour -olutta. Uutuutena panimossa on tänä vuonna valmistunut VIP-tila, johon vierailijat viedään kuulemaan lisää tarinoita panimon historian varrelta. VIP-tilassa vierailijoille tarjoillaan myös kaksi olutta, joista toisen vierailijat saavat itse kaataa laseihinsa oluthanoista. Sour-lasin vierailijat saavat mukaansa matkamuistoksi. Kierroksen jälkeen on mahdollista jäädä nauttimaan lisää panimon tuotteita panimobaariin tai ostaa tuliaisia panimon myymälästä.
Circle Line – Best of NYC -risteily
Kaupunkilomalla tulee väkisinkin käveltyä todella paljon ja välillä on kiva katsella nähtävyyksiä myös istuallaan. Me valitsimme kaupunkikierrokseksemme Circle Line-yrityksen Best of NYC -risteilyn. Risteily kestää 2,5h ja kiertää normaalisti koko Manhattanin saaren. Meidän vierailupäivänämme Hudson- ja East River -jokien vesi oli kuitenkin todella korkealla vesisateen ja tuulen vuoksi, joten käännyimme ympäri Rooseveltin saaren jälkeen ja palasimme takaisin samaa reittiä kuin tulimmekin. Sumusta johtuen, emme nähneet pilvenpiirtäjien yläosia, mutta risteily oli omanlaisensa kokemus, totesimme, että emmepä ole ennen olleet jokiristeilyllä sateisessa ja tuulisessa New Yorkissa. Vapaudenpatsaan näimme kuitenkin varsin hyvin ja varsin läheltä, joten kohokohtia risteilyllä kuitenkin riitti.
Tenement Museum
Museoita New Yorkissa riittää ja me valikoimme vierailtavaksi tällä kertaa kaksi, joista ensimmäisenä vierailimme Manhattanin Lower East Sidella sijaitsevassa Tenement Museumissa. Museo kertoo opastetuilla kierroksilla New Yorkiin saapuneiden siirtolaisten tarinoita kahden asuinrakennuksen, tenementin, asukkaiden tarinoiden avulla sekä järjestää kävelykierroksia siirtolaisten asuttamassa kaupunginosassa. Me osallistuimme museon uusimmalle asuntokierrokselle Under One Roof, joka kertoi kolmen siirtolaisperheen tarinaa toisen maailmansodan jälkeen. Kierrosta ennen tai sen lopuksi on mahdollista vierailla museon monipuolisessa kaupassa. Voin suositella museota lämpimästi ja palaamme itse museoon toiselle kierrokselle jos/kun New Yorkissa jälleen vierailemme. Lippujen ostoa etukäteen kannattaa ainakin harkita, sillä todella suuri osa kierroksista oli loppuunmyytyjä kierrospäivänä.
Intrepid Sea, Air and Space Museum
Toinen museo, jossa vierailimme oli Hudson-joen rannalla lentotukialuksella sijaitseva Intrepid Sea, Air and Space Museum. Onneksemme olimme ostaneet liput jo etukäteen netistä, sillä saapuessamme paikalle museon aukeamisaikaan, oli lippujono valtava. Me taas pääsimme kävelemään suoraan sisään, joten suosittelen. Avaruussukkula oli vierailupäivänämme suljettu, mutta museo hyvitti meille sen osuuden sisäänpääsystä ja pääsimme tämän jälkeen tutustumaan Growler-sukellusveneeseen ja lentotukialuksen yläkannella oleviin lentokoneisiin ja helikoptereihin. Lentotukialuksen sisäosissa näimme muun muassa miehistön entisöityjä tiloja. Verrattuna aiemmin kesällä vierailemaamme Forum Marinum -museoon Turussa, ei Intrepidissä valitettavasti päässyt tutustumaan tiloihin yhtä yksityiskohtaisesti, mutta museo oli siitä huolimatta näkemisen arvoinen.
New Yorkissa nähtävää ja koettavaa riittää kaikille aisteille. Huomasimme useaan otteeseen toteavamme jonkin nähtävyyden jäävän seuraavalle kerralle, joten palaamme varmasti. Lisää New Yorkin fiiliksiä blogissa myöhemmin.
Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover ja Vagabonda.
Suomi – ja Helsingissä järjestettävät kevättapahtumat – ovat saaneet nauttia poikkeuksellisen upeasta säästä tässä kuussa. Kahden viimeisen viikon aikana Helsingissä on järjestetty ainakin Arabian katufestivaali, Teurastamon kesäkauden avajaiset, Kumpulan kyläjuhlat, Roihuvuoren kirsikkapuiston hanami-juhla, Kallio kukkii, Ravintolapäivä, Siivouspäivä, Maailma kylässä, Ihana Helsinki, Merihaan kesäkarnevaalit ja urheilullisimmille Helsinki City Run ja Naisten kymppi. Omaan festaritoukokuuhuni ovat sisältyneet kolme ensimmäistä ja Roihuvuoren kirsikkapuiston loistoa kävin katselemassa pari päivää ennen varsinaista juhlaa.
Arabian katufestivaali on Helsingin vanhimpia kaupunginosafestareita, joka järjestettiin Arabiakeskuksen ympäristössä lauantaina 19.5.2018. Festivaali järjestetään vapaaehtoisvoimin ja se sitoutuu ympäristöystävällisyyteen ja kestävään kehitykseen. Festari nautti tänä keväänä aivan huikean hienosta säästä ja porukkaa oli liikkeellä todella runsaasti. Itse osallistuin festarille tänä keväänä esiintyjän ominaisuudessa. Lavaolosuhteiden haasteellisuudesta ja vielä kuntoutumassa olevasta nilkasta huolimatta aurinkoisessa säässä oli hyvä fiilis vetää Elina Robinsonin Duo Sal y Azúcarille koreografioima tangos de malaga y titi ja improvisoitu bulerias yhdessä laulajatar Sirpa Airiston, kitaristi Petri Lahtisen ja Katri Tuorin ja Ilona Kallion kanssa. Ehkäpä ensi keväänä ohjelmistossa on katuflamencoa omalla lattiapalalla. 🙂
Hetkeä ennen (kuva Petteri Ollila)
Suolaa ja sokeria (kuva Maria Ruottu)
Keikan jälkeen suuntasimme puolisoni kanssa Kalasatamassa sijaitsevalle Teurastamon alueelle nauttimaan kevätkauden avajaisten tunnelmasta, auringosta, musiikista ja hyvästä ruoasta ja juomasta. Entisen teurastamon alueella on vaikuttava kokoelma ravintoloita ja baareja ja alueen sisäpihalla järjestetään myös musiikkipitoista ohjelmaa kesäkaudella. Herkuttelimme Kellohallin terassin pizzauunin antimista ja jälkiruoaksi Paleman varjoisalla terassilla samassa pihapiirissä toimivan Helsinki Distilling Companyn erinomaisesta verigreippi long drinkistä kuunnellen samalla pihalla soittavaa bändiä. Jädelino-jätskibaarin antimet jäivät myöhempään kertaan runsaasta väkimäärästä johtuen.
Pizzaa Kellohallin terassilla
Helsinki Distilling Companyn virvokkeita Paleman terassilla
Kuluneena viikonloppuna oli toinen Helsingin kevätkarnevaalien huippuviikonloppu. Itse kävin vierailemassa kotikulmieni lähistöllä Kumpulan kyläjuhlilla ja Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa. Kasvitieteellinen puutarha on ollut vierailulistallani jo pitkään ja nyt käytin hyväkseni kyläjuhlan aikaisen ilmaisen sisäänpääsyn. Vaikka täysi kukkaloisto antoi vielä odottaa itseään, oli puutarhassa käynti todella rauhoittava kokemus. Palaan varmasti uudelleen. Puutarhassa vierailun jälkeen käyskentelin Kumpulan kylämaisessa kaupunginosassa ja löysin aivan uuden maailman aivan kotikulmieni lähistöltä. On todella kiehtovaa, miten monenlaista tunnelmaa Helsinkiin mahtuukaan! Tästä on hyvä jatkaa kaupunkikulttuuuriimme tutustumista kesän mittaan!