Yksi New Yorkin matkamme kohokohdista oli Stomp – Rhythm of New York. Show oli yksi parhaista koskaan näkemistäni ja vaikka osasin odottaa mahtavaa elämystä, ylitti tämä odotukseni. Matkakumppanilleni Stomp oli uusi tuttavuus, mutta myös hänen mielestään show oli huikeudessaan omaa luokkaansa.
Stompin perusajatus on tuottaa ääntä ja rytmiä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Show on saanut alkunsa Brighonista, Iso-Britanniasta vuonna 1991. Tuotantoja on nykyään useita ja yksi niistä on esiintynyt pysyvästi New Yorkin Orpheum Theaterissa jo vuodesta 1994 lähtien. Ensi vuonna Stomp siis juhlii 25-vuotispäiväänsä New Yorkissa.
Lavalla on kahdeksan toinen toistaan uskomattomampaa esiintyjää, joilla kaikilla on omat vahvuudet ja omanlaisensa esiintymistausta aina tanssijoista muusikkoihin ja koomikkoihin. Jokaisen vahvuuksia myös käytettään showssa huikealla tavalla ja minua kiehtoi erityisesti se, miten esiintyjät tuottavat ääntä käyttäen fysiikkaansa eri tavalla. Osa esiintyjistä on selkeästi kehollisempia ja käyttivät kroppaansa vapaammin kun taas toiset ovat hallitumpia ja hillitympiä, ikään kuin tiukempia. Koska itselleni vapaa vartalonkäyttö ilmaisussa on luontaista, nautin kyseisen illan esiintyjistä eniten muun muassa Ivan Salazarin ja Kayla Cowartin fyysisestä tavasta tuottaa ääntä ja ilmaista itseään. Jokaisella esiintyjällä on myös oma roolinsa näytöksessä, Ivan Salazar ja Sean Perham erityisesti ottivat kontaktia yleisöön, välillä korostetunkin humoristisesti.
Ääntä todellakin tuotetaan showssa kaikilla tavoin ja käytössä olivat niin tulitikkuaskit, tupakansytyttimet, lattiaharjat, muovipussit, muovipussit kuin lavuaaritkin. Esiintyjät hallitsivat välineensä ihailtavan hyvin, ajoittain olimme aivan ällistyneitä, miten synkronoidusti ääntä tuotettiin ja millaisilla välineillä. Toki turvatoimet oli otettu pienessä Orpheum Theaterissa ja ostoskärryjä käytettäessä lavalle viritettiin turvaköysi. Turvallisuuden vuoksi myöskään ensimmäiselle riville ei oltu myyty paikkoja lainkaan. Teatterissa nimittäin yleisö pääsi todella lähelle lavaa. Tästä pidinkin näytöksessä erityisesti. Pieni ja hieman nukkavierukin teatteri ja välillä korvia huumaavaksikin nouseva äänimaailma tekivät esityksestä helposti lähestyttävän. Yleisö myös otettiin osaksi showta opettamalla heille erilaisia rytmiikoita ja esityksen lopuksi esiintyjiä pääsi kiittämään ulko-ovella. Voin suositella showta aivan kaikille, niin rytmiikkaa tunteville kuin muillekin. Lähes kaksi tuntia menee kuin siivillä ja näytöksen jälkeen huomaa itsekin tuottavansa ääntä kaikella mitä käteen sattuu.
p.s. Kaikenlainen kuvaaminen on ehdottoman kiellettyä teatterissa. Tämän vuoksi tässä postauksessa olevat kuvat on lainattu Stompin omilta Instagram-sivuilta.
Sol y Sombra Blog 