Museojuttuja 2: Louhisaaren kartano

Tänä koronakesänä meillä oli mahdollisuus tutustua paremmin Suomeen ja etenkin maan kaakkois- ja lounaisosiin. Kotimaata kiertäessämme pyrimme tutustumaan myös mahdollisimman moneen museokorttikohteeseen, hankimmehan kortit vihdoin lomamme aikana.

Louhisaaren kartano

Yksi kiehtovimmista museokorttikohteistamme oli Askaisten maaseudulla sijaitseva Louhisaaren kartano, jonka kuuluisin asukas lienee ollut Marsalkka Mannerheim. Nykyisin Kansallismuseoon kuuluva barokkilinna asutti ennen Mannerheimin sukua varakasta Flemingin sukua jo 1400-luvulta alkaen. Mannerheimin suvulle kartano siirtyi 1700-luvun viimeisinä vuosina.

Makuuhuone, jossa Marsalkka Mannerheimin kerrotaan syntyneen.

Nykyisin Louhisaareen pääsee tutustumaan kesäkuukausina. Kartanon päärakennuksen toiseen ja kolmanteen kerrokseen on pääsy ainoastaan opastetuilla kierroksilla. Asiantuntevat oppaat kertovat elävästi sekä Flemingin että Mannerheimin suvun historiasta. Kartanon pohjakerrokseen, sivurakennuksiin ja puutarhaan pääsee tutustumaan vapaasti.

Näkymä puutarhasta kartanolle

Kartanossa ja sen ympäristössä aika tuntuu pysähtyneen ja vierailija pääsee erinomaisesti vanhanajan tunnelmaan. Hieman syrjäisestä sijainnistaan huolimatta kartano on suositeltava kohde kaikille historiasta kiinnostuneille.

Lue lisää kartanosta täältä: www.kansallismuseo.fi/fi/louhisaari

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: