Roadtrip Suomen halki

Keväällä teimme roadtripin Suomen halki pääasiallisena tarkoituksenamme käydä tervehtimissä matkakumppanin isoäitiä Pohjois-Pohjanmaalla. Keväinen retkemme alkoi matkalla Helsingistä Ruskolle, jossa vietimme sukulaispojan 11-vuotisjuhlia ja rentouduimme paljussa. Kiitos matkakumppanin siskolle ja perheelle vieraanvaraisuudesta.

Turusta suuntasimme rantareittiä kohti pohjoista saapuen ensin Vaasaan. Olimme hieman etuajassa, joten suuntasimme ensin tutustumaan vanhan Vaasan raunioihin ja sen jälkeen Koivulahteen jälleen nauttimaan sukulaisten vieraanvaraisuudesta ja jännittämään yhdessä sekä eduskuntavaaleja että Suomen naisjääkiekkoilijoiden kamppailua kullasta. Matkan aikana hupiani oli muuten tarkastella Helsingin Sanomien vaalisivustolta aina kulloisenkin paikkakunnan äänestystilastoja.

20190414_145348
Vanhaa Vaasaa
20190414_150721
Vanhaa Vaasaa

Vaasan jälkeen matkamme jatkui kohti Oulaista Pohjois-Pohjanmaalla ja matkalla ihailimme muun muassa Kannuksen kirkkoa, ja nautimme perinteiset grillisapuskat sen kupeessa. Oulaisissa vierailimme matkakumppanin isoäidin luona erityisen viehättävässä palvelukodissa. Oli ihastuttavaa nähdä “mummia” ja vielä näin ystävällisen henkilökunnan ympäröimänä kodinomaisessa ympäristössä.

20190415_114701
Kannuksen kirkko

Koska olimme lomalla, päätimme suunnata vielä hieman pidemmälle ja yövyimme yhden yön Oulussa Lapland Hotelsissa. Hotellia ja sen Kitchen & Bar Oula -ravintolaa voin suositella estoitta kaikille matkailijoille. Vaikka hotelli on perustettu selvästi vanhaan rakennukseen, on kaikki pinnat uusia ja sisustuksessa on tarkkaan mietitty Lappi-teemaa. Hotellihuoneen hintaan sisältyy iltasauna ja uima-altaan käyttö, jotka kyllä tekivät terää pitkän matkapäivän jälkeen. Kitchen & Bar Oula-ravintolassa nautimme uskomattoman maukkaan yllätysmenuun viinipaketteineen ja todella laaja aamiaisbuffet teki myös vaikutuksen.

IMG_20190415_224448_613
Oulussa täytyy tervehtiä “toripolliisia”
IMG_20190415_211251
Kitchen & Bar Oulan keväinen yllätysmenu kotimaisista aineksista

Oulusta ajoimme lähes Suomen halki Kuopion kautta Kouvolaan mökille. Kuopion torilta mukaan tarttuivat tietenkin niin ahven-, muikku- kuin lanttukukkokin. Olipahan aikamoinen reissu kotimaassa ja tämän neljän päivän rykäyksen jälkeen oli mukavaa rauhoittua viettämään pääsiäistä mökillä tutustuen vanhempien uuteen koiranpentuun.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s