Riskienhallinnan ja vakuutusalan ammattilaisena pidän aina asianmukaisten vakuutusten hankkimista tärkeänä asiana. Koskaan en kuitenkaan ole ollut niin iloinen siitä, että perheessäni on matkavakuutus, kuin tänä keväänä. Vain 1,5 kuukautta sitten teimme innoissamme matkasuunnitelmia talvilomaamme varten, tarkoituksena oli viettää kuusi hienoa päivää New Yorkissa kahdestaan ja liput oli hankittu muun muassa niin Brooklyn Breweryn panimokierrokselle kuin Stompin näytökseen. Kohtalo kuitenkin päätti puolestamme, ettei paras ajankohta matkalle ollutkaan keväällä, sillä vain kaksi viikkoa ennen matkalle lähtöä kaaduin työpaikallani rappusissa ja mursin jalkani. Onni onnettomuudessa kuitenkin, ei käynyt pahemmin.
Kauan odotetun matkan peruuntumisesta aiheutuneesta ensijärkytyksestä selvittyämme ryhdyimme selvittämään vaihtoehtojamme. Heti alkuun selvisi, että matkavakuutuksemme korvaisi esimerkiksi kuljetuksiin, lisäpalveluihin ja nähtävyyksiin liittyviä kustannuksia meidän molempien osalta. Koska olin varannut hotellin jo hyvissä ajoin viime kesänä, olin maksanut muutaman ylimääräisen euron peruutusmahdollisuudesta, joten hotellin peruuttaminen hoitui ongelmitta. Samoin niin lentokenttäkuljetuksemme (Airport Taxi ja Car Trawler) kuin osa matka-aktiviteeteistamme oli peruttavissa kokonaan (Brooklyn Brewery), osa palveluntarjoajista teki poikkeuksen tällaisessa tapauksessa (Ticketmaster/Stomp) ja osa ostamistamme pääsylipuista oli voimassa vuoden ostoajasta (Empire State Building).
Todellista vääntöä olemme käyneet lopulta vain lentoyhtiöiden kanssa ja odotan vastausta edelleen toisen operoijan osalta. Kyse ei niinkään ollut siitä, etteikö meitä olisi haluttu auttaa, mutta pääasiallisen palveluntarjoajan osalta haasteeksi osoittautui palvelukanavat. Vaikka olen aktiivinen sosiaalisessa mediassa, on mielestäni erittäin harmillista, että lentoyhtiö suostuu kommunikoimaan asiakkaan kanssa vain Facebookin messengerin, Twitterin privaattiviestien ja What’s appin kautta. Lisähaastetta selvittelyllemme on aiheuttanut se, että vaikka olemme ostaneet matkamme yhdeltä palveluntarjoajalta, operoi lentojamme kaksi eri lentoyhtiötä. Tämä on tehnyt valmistujais- ja syntymäpäivämatkalle ostettujen lisäpalveluiden siirtämisestä vaikeampaa, vaikka toiseen lentoyhtiöön lopulta löytyi puhelinnumero Euroopasta ja palvelu numerossa oli esimerkillisen ystävällistä. Vastaus heidän lipputoimistostaan antaa vain edelleen odottaa yli viikkoa luvatun aikarajan jälkeen. On aika tarttua puhelimeen jälleen.
Loppu hyvin kaikki hyvin, kauan odotettu matkamme toteutuu myöhemmin tänä vuonna ja vielä sopivasti minun syntymäpäiväni aikoihin. Saimme varattua saman, huolella valitun hotellin, melko lailla kalliimpaan hintaan tosin (tämän olemme päättäneet kestää) ja uudet Stomp-liputkin on jo ostettu. Monen tahon kanssa asioiminen on hoitunut hienosti ja tapaturmaan on suhtauduttu humaanisti ja myötätuntoisesti. Ja vaikka vakuutusyhtiöiden toiminnasta ja vahinkojen korvaamisesta kuulee aika ajoin negatiivisia kommentteja, on todettava, että matkavakuutuksemme osalta asiat ovat hoituneet mallikkaasti ja ajallaan, heti kun siirryimme hoitamaan asiaa puhelimitse sähköisen kanavan sijaan. Tänä sosiaalisen median aikakautena, ehkä suora ihmiskontakti vieläkin kannattaa?
